• Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö
  • Drewry arvelee Brexitin uhkaavan Atlantin ylittävää konttiliikennettä

    Tänä vuonna hyvin alkaneen Atlantin länsisuuntaisen konttiliikenteen arvellaan hiipuvan Ison-Britannian EU-eron eli Brexitin myötä. Viiden ensimmäisen kuukauden aikana liikenne EU-maista Pohjois-Amerikkaan kasvoi 5,7 prosenttia, kertovat Piers ja Container Traffic Statistics. 

    Tänä vuonna hyvin alkaneen Atlantin länsisuuntaisen konttiliikenteen arvellaan hiipuvan Ison-Britannian EU-eron eli Brexitin myötä. Viiden ensimmäisen kuukauden aikana liikenne EU-maista Pohjois-Amerikkaan kasvoi 5,7 prosenttia, kertovat Piers ja Container Traffic Statistics.

    Liikenne Euroopasta Yhdysvaltoihin kasvoi 4,9 prosenttia 890 000 teu:hun. Kanadan liikenne pysyi osapuilleen viime vuotisella tasolla 260 000 teu:ssa, mutta Meksikon laivaukset kasvoivat kokonaista 20 prosenttia 180 000 teu:hun.

    Vaikka jotkut varustamot odottavat liikennemäärien jatkavan kasvuaan koko loppuvuoden, ovat asiantuntijat epäilevämpiä. Merikonsultti Drewry arvelee liikennemäärien pehmenevän loppuvuonna, jolloin koko vuoden kasvuvauhdiksi tulisi kolme prosenttia. Kasvun hidastuminen johtuu Britannian EU-erosta ja uusien autojen myynnin kuivahtamisesta USA:ssa.

    Brexitin vaikutus Britannian vientiin hiipuu

    Brexitistä on toistaiseksi ollut Britannian viennille etua, sillä kansanäänestyksen jälkeen punnan kurssi on laskenut dollariin nähtynä 30 vuoden alamaihinsa. Brittien laivameklareiden mukaan transatlanttinen liikenne idästä länteen kasvoi vuodessa 8-10 prosenttia. Britanniasta vietiin Yhdysvaltoihin muun muassa elintarvikkeita, lääkkeitä, autonosia ja lentokoneiden moottoreita.

    Drewryn mielestä Brexit-efektin vaikutukset kuitenkin supistuvat tämän vuoden loppua kohti mentäessä.

    Toinen syy liikenteen hiipumiseen johtuu uusien autojen myynnin hiljentymisestä Yhdysvalloissa. Tämä vaikuttaa varsinkin autonosien vientiin Saksasta Amerikkaan. Autojen osat ovat olleet Euroopan suurin vientiartikkeli Pohjois-Amerikan markkinoille. Toisaalta meksikolaisen autoteollisuuden kasvu on lisänyt osien vientiä länsisuuntaan.

    Hiljaisia liikennevirtoja USA:sta Eurooppaan

    Pohjois-Amerikasta itään suuntautuvat konttivirrat ovat pysyneet lähes tulkoon vuoden takaisella tasollaan. Yhdysvaltain vienti Eurooppaan supistui alkuvuonna 0,5 prosenttia ja oli 457 000 teu:ta ja Kanadan vienti pysyi samalla, 154 000 teu:n tasolla. Sen sijaan Meksikon vienti kasvoi yhdeksän prosenttia 113 000 teu:hun, lähinnä autonosien ja oluen ansiosta.

    Atlantin idänsuuntaisessa konttiliikenteessä ei näytä olevan paljonkaan kasvun tekijöitä. Dollari pysyttelee vahvalla tasolla ja amerikkalaiset vientiyritykset katsovat Kaukoidän uusille markkinoille.

    Muiden muassa Ocean Alliancen kaltaiset varustamoiden yhteenliittymät ovat kasvattaneet alustensa kokoa Pohjois-Amerikan linjoilla. Samaan aikaan konttirahtien spot-hinnat ovat kuitenkin pysytelleet lähes tulkoon muuttumattomina viime vuodesta.

    Drewry tietää ainakin yhden varustamon, joka on ollut niin epätoivoinen Euroopan ja Aasian välisillä rahtimarkkinoilla, että se on jopa lähettänyt kontteja Pohjois-Amerikan ja Panaman kanavan kautta Kaukoitään.

     

    Lisää aiheesta Uutiset

    Tallink valitsi suomalaisen Fleetrangen palvelun operatiivisen tilannekuvan hallintaan

    15.02.2018

    Puhtaammat laivojen polttoaineet tuovat terveyshyötyjä

    15.02.2018

    Meyer Turulle uusi laivatilaus

    14.02.2018

    Finnlinesin väylämaksukanne ei etene Korkeinpaan oikeuteen

    14.02.2018

    Ulkomaan meriliikenteen tavarakuljetuksissa viennin kasvu jatkui reippaana vuonna 2017

    14.02.2018

    Uusi tietokirja: HÖYRYLAIVALLA TALLINNAAN

    01.02.2018

    Merituulipuistojen jakeluasema Pohjanmerelle valmistui STX Francen risteilijätelakalla

    01.02.2018

    MEDIATIEDOT
  • Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • News
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö