• Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö
  • Helsingin Sataman rahtiliikenteen alkuvuosi oli huimaa kasvua

    Helsingin meriliikenteen rahtimäärät kasvoivat erinomaista tahtia vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tammi-kesäkuun aikana Helsingin Sataman kautta kuljetettiin tavaraa yhteensä 6,5 milj. tonnia.  Tavaraliikenteestä tuontia oli 3,3 miljoonaa tonnia ja vientiä 3,1 miljoonaa tonnia. Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan on siten prosentteina tavaraliikenteen osalta 12 %. Tuonnin kasvu oli 12 % ja viennin kasvu 11 %.

    Vuoden toisen kvartaalin tavaraliikenteen määrä 3,3 miljoonaa tonnia (+12 %), josta tuonnin määrä on 1,7 miljoonaa tonnia (+14 %) ja viennin määrä 1,6 miljoonaa tonnia (+9 %).  Kasvuprosentit ovat melko suuria.

    ”Noin puolet liikenteen kasvusta Helsingin satamassa selittyy markkinaosuuden kasvulla. Myös Suomen taloudellisen tilanteen suotuisa kehitys näkyy tavaraliikenteessä kasvuna. Tämä on varmasti iloinen uutinen kaikkien kannalta, varsinkin kun muistetaan että noin puolet Suomen merikuljetusten arvosta kulkee Helsingin sataman kautta”, arvioi Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

    Merimatkustajien määrä oli tammi-kesäkuussa hiukan enemmän viime vuoden tasoon nähden (+3 %), Helsingin Sataman kautta kulki alkuvuonna 5,4 miljoonaa matkustajaa.

    Lisää aiheesta Satamat

    Helsingin Sataman meriliikenne osoittaa talouden hyvää kasvua

    11.10.2017

    Vaarallisten aineiden kuljetus satamissa työsuojeluvalvonnan kohteena

    06.10.2017

    Rauman meriväylästä tehtiin älykäs ja entistä turvallisempi

    29.09.2017

    Japanin satamissa käy kuhina – vienti peittosi neljän vuoden ennätykset

    22.09.2017

    Hong Kongin konttisatama sinnittelee kilpailijoiden puristuksessa

    22.09.2017

    Brexit tukkii Britannian satamat – töitä vain tullin väelle

    18.09.2017

    Ruuhka Southamptonissa – satamassa kävi kymmenen risteilyalusta

    25.08.2017

    MEDIATIEDOT
  • Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • News
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö