• Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö
  • Mangalian telakka menossa sittenkin Damenille

    Hollantilaisen Damenin telakkaryhmä on viikonloppuna julkistanut tiedotteen, jossa sen toimitusjohtaja René H. Berkvens kertoo, että neuvottelut Romanian talousministeri Andruşcăn johtaman tiimin kanssa ovat päättyneet suotuisasti ja että maaliskuun 30. päivänä pidettävässä yhtiökokouksessa valtion on määrä luopua lunastusoikeudestaan. Telakka tunnetaan nimellä Daewoo Mangalia Heavy Industries (DMHI) ja Daewoo Shipbuilding & Marine Engineering (DSME) on omistanut 51% sen osakkeista.

    Marraskuussa 2017 Damen allekirjoitti jo osake-enemmistöä koskevan ostosopimuksen DSME:n kanssa, mutta Romanian hallitus käytti lunastusoikeuttaan omistamansa vähemmistöomistajan Santierul Naval “2 Mai” SA Mangalian kautta. Käytyjen strategista yhteistyötä koskevien neuvottelujen tuloksena valtion odotetaan Damenin mukaan luopuvan etuosto-oikeudestaan, minkä jälkeen lopulliset järjestelyt voidaan tehdä.

    Damenilla on entuudestaan vuodesta 1999 lähtien ollut toinenkin telakka Romaniassa, Damen Shipyards Galati.

    Lisää aiheesta Meriteollisuus

    Meyerin uudisrakennus Norwegian Bliss suuntaa Alaskan vesille ja Karibialle

    23.04.2018

    Fincantieri pidentää Grimaldin Välimeren-liikenteen matkustajalauttoja

    21.04.2018

    Meyer ei suostu kimppaan kiinalaisten kanssa

    20.04.2018

    Fincantieri rakensi Norjan valtiolle tutkimusmurtaja Kronprins Haakonin

    19.04.2018

    Risteilyalus pitkästä aikaa korjattavaksi Belfastiin

    15.04.2018

    40-vuotias Bosch Rexroth Oy toimittaa teknologiaa loistoristeilijöihin

    12.04.2018

    Hyundai Merchant Marine aikoo tilata 20 jättikokoista konttialusta

    12.04.2018

    MEDIATIEDOT
  • Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • News
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö