• Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö
  • Rauman satamaliikenne reippaassa kasvussa vuonna 2017

    KUVA: Eilbek sumussa Rauman konttiterminaalissa. Kuva Rauman Satama.

    ”Satamaliikenne oli alkuvuonna 2017 edellisen vuoden tasolla, siirtyi kasvun tielle keväällä ja hyvä vire jatkui vuoden loppuun asti ”, toteaa Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahti.

    ”Yleinen taloudellinen tilanne avitti vientiä yleisesti ja erityisesti konttiliikennettä. Konttiliikenteessä vuosi 2017 oli Rauman paras kautta aikain.” 

    Vuonna 2017 Rauman satamassa käsiteltiin yhteensä 5,94 milj. tonnia (+6,3 %) tavaraa ja 274 000 konttiyksikköä (TEU) (+7,0 %). Satamaliikenteestä vientiä oli 4,19 milj. tonnia +9,3 %), tuontia 1,71 milj. tonnia (-1,0 %) ja kotimaan liikennettä ainoastaan 0,04 milj. tonnia. Laivakäyntejä oli 1110 kappaletta, joka oli 35 enemmän kuin vuonna 2016.

    Positiivisia kasvulukemia oli erityisesti viennissä, nesteiden, sahatavaran, paperin, kappaletavaran ja viljan kuljetusmäärät lisääntyivät selvästi. Tuntipuolella sellun, kappaletavaran ja öljytuotteiden laivaukset olivat kasvussa. Suurimmat pudotukset olivat sellun viennissä sekä raakapuun ja metallien tuonnissa.

    ”Vuonna 2017 merkittävintä Rauman satamassa oli yhteensä 42 M€ väyläinvestoinnin valmistuminen ja 25 M€ konttilaituri-investoinnin eteneminen lähes valmiiksi. Koko Suomen ulkomaankauppaa hyödyttävissä hankkeissa syvennettiin Rauman syväväylää 12 metrin kulkusyvyyteen sekä laajennetaan nykyistä konttiterminaalia. Syvennetty 12 metrin väylä ja uudistettu 0,5 miljoonan konttiyksikön (TEU) konttiterminaali antavat Rauman satamalle hyvät eväät vastata satamapalvelujen kasvavaan kysyntään heti vuoden 2018 alkupuolella.”

     

    Lisää aiheesta Satamat

    Rauman Satama osaksi ympäristöystävällistä EcoPorts -satamaverkostoa

    16.01.2018

    Kiina antaa Shanghain vapaasatamalle uuden mahdollisuuden

    04.12.2017

    HaminaKotka satamalle 2017 on ollut kasvun ja kehityksen aikaa

    01.12.2017

    Helsingin Länsiterminaali 2 voitti arkkitehtuuripalkinnon

    22.11.2017

    EcoPorts Finland laajentaa toimintaansa Porin Tahkoluotoon

    17.11.2017

    USA:n suurin satamapari tähyää kohti nollapäästöjä

    13.11.2017

    Cosco kosiskelee 2 miljardin taalan annilla rahaa alusten rakentamiseen

    03.11.2017

    MEDIATIEDOT
  • Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • News
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö