• Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö
  • Rauman Satama osaksi ympäristöystävällistä EcoPorts -satamaverkostoa

    Pitkäjänteinen työ ympäristöystävällisen satamatoiminnan hyväksi on tuonut Rauman Sataman osaksi eurooppalaista EcoPorts -yhteisöä. Aiemmin Suomesta verkostoon on hyväksytty Turun ja Helsingin satamat. Verkosto perustuu toimijoiden avoimeen keskusteluun ja yhteistyöhön ympäristönsuojelun edistämiseksi.

    Rauman satamaliikenne reippaassa kasvussa vuonna 2017

    KUVA: Eilbek sumussa Rauman konttiterminaalissa. Kuva Rauman Satama.

    ”Satamaliikenne oli alkuvuonna 2017 edellisen vuoden tasolla, siirtyi kasvun tielle keväällä ja hyvä vire jatkui vuoden loppuun asti ”, toteaa Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahti.

    ”Yleinen taloudellinen tilanne avitti vientiä yleisesti ja erityisesti konttiliikennettä. Konttiliikenteessä vuosi 2017 oli Rauman paras kautta aikain.” 

    Kiina antaa Shanghain vapaasatamalle uuden mahdollisuuden

    Pekingin hallitus testata uudelleen Shanghain sataman vapaakauppavyöhykettä. Vapaasataman edellinen kokeilu epäonnistui vuonna 2013. Tällä kertaa kokeilulla on korkeimman johdon eli presidentti Xi Jinpingin ja kommunistipuolueen tuki uusien bisnesmallien kehittämiseksi maailman suurimpaan satamaan.

    HaminaKotka satamalle 2017 on ollut kasvun ja kehityksen aikaa

    HaminaKotkan sataman kautta kulki tammi-lokakuussa 2017 noin 12,0 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikenne on kasvanut 9,7 prosenttia vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

    Hienoa tulosta vauhdittavat muun muassa syyskuussa käynnistyneet Wasco Coatings Finland Oy:n betonipinnoitettujen putkien kul- jetukset Mussalosta. Viennissä lisääntyivät kuivabulk, sahatavara ja kappaletavara. Tuonnissa kasvua syntyi eniten kuivabulk- ja kappaletavarakuljetuksissa. Suomen ja Venäjän välinen transitoliikenne harppasi merkittävästi ylöspäin lannoite- ja kappaletavarakuljetusten lisääntyessä. Myös konttiliikenteen hyvä kehitys on jatkunut.
    − Vuosi on ollut kaikilla eri liikenteen osa-alueilla ilahduttavan positiivinen. Jopa autokuljetukset Venäjälle ovat hiljaisten vuosien jälkeen kääntyneet kasvuun. Tahti näyttää loppuvuotta kohti mentäessä vain kiihtyvän. Uskon, että rikomme 14 miljoonan tonnin rajan vielä tämän vuoden puolella, arvioi toimitusjohtaja Kimmo Naski HaminaKotkan satamasta.

    Helsingin Länsiterminaali 2 voitti arkkitehtuuripalkinnon

    Vuoden Teräsrakenne kuuluu merkittäviin suomalaisiin arkkitehtuuripalkintoihin. Vuoden Teräsrakenne 2017 on Helsingin Länsisataman Länsiterminaali 2. Terminaalin pää- ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut PES-Arkkitehdit Oy. Pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti SAFA Tuomas Silvennoinen.

    EcoPorts Finland laajentaa toimintaansa Porin Tahkoluotoon

    Meriaura Group-konserniin kuuluva Aura Mare Oy on vuokrannut Porin Tahkoluodosta osan satamaa käyttöönsä. Vuokrattu alue kattaa laiturin 28, n. 5.000m2 laiturialuetta, ja 10.000m2 kenttätilaa. 145 metriä pitkälle laiturille johtaa 10 metriä syvä väylä. Satamaoperaattorina alueella toimii samaan yritysryhmään kuuluva EcoPorts Finland Oy, joka tarjoaa myös huolinta- ja laivanselvityspalveluita. 

    USA:n suurin satamapari tähyää kohti nollapäästöjä

    Yhdysvaltain suurin kaksoissatama, Los Angelesin ja Long Beachin satamalaitokset, pyrkivät rajulla tavalla leikkaamaan ilmansaasteet nollatasolle tulevina vuosikymmeninä. Hankkeen kustannuksiksi arvioidaan 7-14 miljardia dollaria, eikä kustannusten maksumiehistä ole varmaa tietoa.

    Cosco kosiskelee 2 miljardin taalan annilla rahaa alusten rakentamiseen

    Kiinan valtion omistama varustamojätti Cosco Shipping Holdings tarjoaa pörssisijoittajille kahden miljardin dollarin eli 12,9 miljardin juanin edestä uusia osakkeita. Annista kerätyillä rahoilla varustamo aikoo rakennuttaa uusia suuria konttilaivoja.

    Poolen satama avaa 10 miljoonan punnan laajennuksen vuoden alussa

    Southamptonin edustalla sijaitseva Poole Harbour saa tammikuun 23. päivään mennessä valmiiksi laajennustyöt rahti- ja risteilyaluksia varten. Viime tammikuussa alkaneet laajennukset maksavat kymmenen miljoonaa puntaa.

    Kiinalaiset mukaan Panaman valtavaan risteilyalusten satamahankkeeseen

    Kansainvälinen sijoittajaryhmä on potkaissut käyntiin 165 miljoonan  dollarin arvoisen satamahankkeen risteilyaluksille Panaman kanavassa. Ryhmään kuuluu myös kiinalainen suunittelutoimisto China Harbour Engineering Company Ltd eli CHEC, ja hanke on ensimmäinen sen jälkeen kun Panama ja Kiina avasivat diplomaattisuhteensa uudelleen tänä vuonna.

    Risteilymatkustajia huikea ennätysmäärä Helsingissä

    Kansainvälisten risteilyalusten matkustajamäärä nousi tänä vuonna kaikkien aikojen ennätykseensä yhteensä 478 000 ulkomaisen matkustajan voimin. Vuonna 2016 vastaava luku oli 409 000, edellinen ennätysluku puolestaan vuodelta 2015 oli 436 500.

    Suurin kansallisuusryhmä risteilymatkailijoista oli tänä vuonna pohjoisamerikkalaiset 26 %, sitten saksalaiset 25 %, brittejä oli vajaa 10 %, kanadalaisia lähes 6 % ja espanjalaisia vajaa 5 %.

    Helsingin Sataman meriliikenne osoittaa talouden hyvää kasvua

    Helsingin meriliikenteen kasvu jatkuu voimakkaana. Tammi–syyskuussa Helsingin Sataman kautta kuljetettiin rahtia yhteensä 10,5 miljoonaa tonnia.  Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan oli siten 12,7 %. Tuontia siitä on 5,5 miljoonaa tonnia (+ 13,2 %) ja vientiä 5,0 miljoonaa tonnia (+11,5 %).

    Vaarallisten aineiden kuljetus satamissa työsuojeluvalvonnan kohteena

    Vaarallisten aineiden kuljetus (VAK) ja tilapäinen varastointi ovat tänä vuonna olleet tehostetun työsuojeluvalvonnan kohteena Etelä-Suomen satamissa. Tarkastuksilla on löytynyt parannettavaa onnettomuustilanteiden osaamisessa, vaarallisten aineiden kuljetusyksiköiden sijainnin tietämisessä sekä sataman liikennejärjestelyissä. Tarkastusten kohteina ovat olleet satamayhtiöt, satamaoperaattorit, huolintaliikkeet, kuljetusliikkeet sekä varustamoiden ja viranomaisten toimipisteet.

    Rauman meriväylästä tehtiin älykäs ja entistä turvallisempi

    Meritaito Oy asensi Liikenneviraston ja Rauman sataman meriväylälle 33 älykästä merimerkkiä. Uudet merimerkit lisäävät väylän turvallisuutta ja säästävät rahaa. Suomi on kansainvälinen edelläkävijä meriväylien turvalaitteiden modernisoinnissa.

    Rauman vilkasliikenteinen meriväylä lukeutuu maailman uudenaikaisimpiin väyliin. Tämä johtuu siitä, että väylälle asennettiin syksyllä 33 uudenlaista merimerkkiä. Luotsit ja meriliikennekeskus voivat lokakuun alusta lähtien säätää näiden uusien merimerkkien valotehoa. Valotehon säätäminen onnistuu kätevästi jopa älypuhelimella.

    Japanin satamissa käy kuhina – vienti peittosi neljän vuoden ennätykset

    Autojen ja elektroniikkatuotteiden kauppa nosti Japanin viennin ripeimpään kasvuvauhtiinsa lähes neljään vuoteen. Tanakan vientikysynnän odotetaan kampeavan myös nousevan auringon maan kansantalouden terveeseen yläkierteeseen.

    Elokuussa vienti kasvoi vuoden takaisesta peräti 18,1 prosenttia vuoden takaiseen kuukauteen verrattuna. Kasvuvauhti peittosi reippaasti ekonomistien odotukset, jotka oli asetettu 14,7 prosennttiin ja vauhti oli nopeinta sitten vuoden 2013 marraskuun, Reuters kirjoittaa.

    MEDIATIEDOT
  • Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • News
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö