• Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö
  • Tallink-konsernille matkustajaennätys vuonna 2017

    Tallink-konserni kuljetti viime vuonna ennätysmäärän eli yhteensä 9 755 720 matkustajaa mikä on 3,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016 (9 457 522). Kuljetettujen rahtiyksiöiden määrä oli lähes 365 000 yksikköä eli kasvua edellisvuoteen (328 190) oli 11 prosenttia. 

    Joulukuussa 2017 yhtiö kuljetti yhteensä 815 255 matkustajaa, mikä on 6,2 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2016. Kuljetettujen rahtiyksiköiden määrä kasvoi 10 prosenttia, ollen 28 315 yksikköä.

    – Viime vuonna matkustajamäärät kasvoivat lähes kaikilla operoimilla reiteillämme. Viro-Ruotsi –reitillä tehtiin kaikkien aikojen ennätys kun matkustajamäärä ylsi ensimmäistä kertaa yli miljoonaan matkustajaan (1 013 007). Ruotsi-Latvia –reitillä operoi kaksi laivaa yhden sijasta, joten suurin kasvuluku 45,8 prosenttia saavutettiin tällä reitillä, kertoo AS Tallink Gruppin talousjohtaja Veiko Haavapuu.

    Vuoden neljännellä kvartaalilla yhtiö kuljetti yhteensä 2 316 144 matkustajaa, mikä on 4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kuljetettujen rahtiyksiöiden määrä kasvoi 14,1 prosenttia vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan verrattuna, ollen 97 345 yksikköä.

    – Rahtiyksiköissä kasvua oli kaikilla reiteillämme verrattuna vuoden 2016 vastaaviin lukuihin. Suurin kasvu nähtiin jälleen Ruotsi-Latvia –reitillä, mutta myös Suomi-Viro –reitti kasvoi 11,6 prosenttia verrattuna vuoteen 2016, Haavapuu kertoo.

    Lisää aiheesta Uutiset

    Rauman Satama osaksi ympäristöystävällistä EcoPorts -satamaverkostoa

    16.01.2018

    Iranilaistankkeri upposi viikon palon jälkeen

    15.01.2018

    Nor-Shipping ottaa askelia muihin maihin ja merien uusiin mahdollisuuksiin

    15.01.2018

    Jäänmurtajat töissä jo eri puolilla maailmaa, myös Venäjän uudessa Sabettan liikenteessä

    15.01.2018

    Rolls-Royce on myymässä Wärtsilän tärkeää meridieselkumppania

    13.01.2018

    Risteilyalusten korjaustyöt siirtyvät Pohjois-Irlantiin

    12.01.2018

    Shellin Singaporen jalostamosta varastetaan öljyä tankkeritolkulla

    11.01.2018

    MEDIATIEDOT
  • Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • News
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö