• Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö
  • Tämä japanilainen robottilaiva voi ravistella koko merikuljetusalaa

    Japanin suurin konttivarustamo Nippon Yusen K.K. aikoo aloittaa Tyynenmeren ylittävän liikenteen koepurjehdukset itseohjautuvilla laivoilla vuonna 2019. Kokeilun arvellaan asettavan koko varustamobisneksen suurten mullistusten eteen.

    – Ensimmäisillä testimatkoilla koealus eli suurikokoinen konttilaiva on miehitetty, mutta miehistö päivystää vain meriturvallisuuden takaamiseksi, aluksen kehitystyössä mukana olevan Monohakobi Technology Instituten toimitusjohtaja Hideyuki Ando kertoo Bloombergille.

    Monohakobi on Nippon Yusenin meriturvaan, energiatalouteen ja logistiikkaan keskittynyt tutkimusyksikkö.

    Tokiolaisvarustamo on vain yksi peluri autonomisten laivojen kehitystyössä. Norjalaisella lannoiteyhtiö Yaralla on oma hankkeensa ja Suomessa tätä toimintaa kehittää muun muassa Rolls-Royce Finland sekä tukku muita yrityksiä.

    Robottilaivojen käyttäjät tähtäävät miehistökustannusten alentamiseen ja meriturvallisuuden parantamiseen automatisaation myötä. Juuri inhimilliset virheet aiheuttavatkin suurimman osan merenkulun onnettomuuksista, ja tämä on viimeksi nähty kahden amerikkalaisen sotalaivan törmäilyissä Aasian merialueilla.

    Nippon Yusen turvaa kotimaiseen teknologiaan

    Japanilaisvarustamo työskentelee yhdessä tutkia valmistavan Furuno Electricin kanssa. Muita kumppaneita ovat viestintälaitteita valmistavat Japan Radio ja Tokyo Keiki.

    Myös muut suuret japanilaiset konttivarustamot kuten Mitsui O.S.K. Lines ja Kawasaki Kishen Kaisha työstävät omia itseohjautuvia aluksiaan.

    Sormensa pelissä on myös Japanin hallituksella, joka tutkii ja määrittelee itseohjautuvien alusten standardeja. Hallituslähteiden mukaan tavoitteena on liikennöidä 250:llä Japanissa rakennetulla robottilaivalla jo vuoteen 2025 mennessä.

     

    https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-08-23/nippon-yusen-to-test-vessel-remotely-in-quest-for-robot-ships

    Lisää aiheesta Meriliikenne

    Tankkeri kaatoi ruoppaajan Singaporen vesillä – viisi kateissa

    15.09.2017

    Kiina lähetti jäänmurtajan tutkimaan Luoteisväylää uudeksi kauppareitiksi

    15.09.2017

    Konttivarustamoiden tulokset pitkästä aikaa plussan puolella

    14.09.2017

    Intia neuvotteli uudelleen Exxonin kanssa tehdyn LNG-sopimuksen

    14.09.2017

    Hurrikaani Harveyn takia Euroopasta lähtee 40 tankkeria viikossa Atlantin yli

    01.09.2017

    Yhteistyösopimus jäänmurtoon liittyvän kulttuuriperinnön tallentamisesta

    01.09.2017

    Finnlinesin rahtialuksella läheltä piti -tilanne

    31.08.2017

    MEDIATIEDOT
  • Alan yritykset
  • Meriliikenne
  • Meriteollisuus
  • News
  • Nimitykset
  • Satamat
  • Tapahtumat
  • Turvallisuus
  • Tutkimus ja koulutus
  • Varustamot
  • Ympäristö