Rederi AB Eckerö mukana Itämeren digihankkeessa

Itämeri on saanut ensimmäisenä merialueena kunnollisesti toimivat laajakaistayhteydet, jotka korvaavat kalliita satellittiyhteyksiä ja usein pätkiviä LTE- nettiyhteyksiä. Rederi AB Eckerö on jo vuoden ajan osallistunut ruotsalaisen nettiyhtiö Nowhere Networksin pilottihankkeeseen. Nyt Eckerön koko tonnisto käyttää uusia ja tehokkaita internet-yhteyksiä.

Kuva: Eckerö Line
Itämerellä seilaa vuosittain noin 70 miljoonaa matkustajaa ja pelkästään Tukholmassa käy joka kesä noin 700 000 kansainvälistä risteilyvierasta. Tähän saakka kaikki ovat kärsineet samasta vaivasta: internetin käyttö on sujunut joko kalliiden satellittiyhteyksien avulla tai hitaiden ja usein pätkivien LTE- nettiyhteyksien kautta.
Ruotsalainen Nowhere Networks lupaa korjata tilanteen tarjoamalla rakenteilla olevan verkkonsa kautta merelle jopa sata kertaa nopeampia laajakaistayhteyksiä kuin tähän mennessä on ollut tarjolla.
– Itämerellä nopeiden, turvallisten ja kustannustehokkaiden laajakaistayhteyksien tarve on valtava. Nyt kykenemme tarjoamaan merellä yhtä hyvät internet -yhteydet töissä ja vapaa-ajalla kuin maissa. Kyseessä on läpilyönti, jota merellä liikkujat eivät aiemmin ole osanneet edes odottaa, Nowhere Networksin toimitusjohtaja Asbjörn Frydenlundhehkuttelee yhtiön tiedotteessa.
Ahvenanmaalainen Rederi AB Eckerö on ollut koekäyttämässä ruotsalaisten radiolinkkeihin perustuvia yhteyksiä noin vuoden päivät Maarianhamnan ja Grisslehamnin linjallaan. Kokeilun jälkeen varustamo on päättänyt linkittää kaikki aluksensa uusien nettiyhteyksien piiriin.
– Datasiirron tarve lisääntyy koko ajan. Tarkan harkinnan jälkeen olemme päätyneet ratkaisuun, joka tarjoaa käyttäjille parhaan kapasiteetin. Olemme päässeet tavoitteeseemme, joka on tarjota parasta ja vakainta siirtoyhteyttä kaikilla laivoillamme. Kustannukset ovat meille merkittävä tekijä ja sama koskee varmasti kaikkia muitakin samoilla reiteillä operoivia varustamoita, Eckerön it-infrasta vastaava johtaja Kenneth Påvall sanoo.
Tavoitteena on digitalisoida koko Itämeri
Nykyään Nowhere Networksin verkkoa käyttävät varustamot kuljettavat yli 15 miljoonaa matkustajaa Itämerellä. Verkko kattaa reitit Tukholman lisäksi Visbyn, Helsingin ja Tallinnan välillä.
– Tämä on vasta alkusoittoa, sillä vuoden loppuun mennessä verkkomme palvelee myös Turun, Riian ja Oskarshamnin meriliikennettä. Tällä menolla tulemme digitalisoimaan koko Itämeren matkustajaliikenteen vuoden 2020 loppuun mennessä. Tämä tuo merimatkustajat samojen nettipalveluiden piiriin kuin mihin he ovat maissa tottuneet, Frydenlund selvittää.
Vuonna 2017 Nowhere Networks alkoi testata liikeideaansa laivojen radiolinkeille alun perin vain 50 kilometrin mittaisen kantaman turvin.
– Tajusimme heti, että markkina oli suurempi kuin olimme osanneet kuvitellakaan. Vuosi sitten päätimme alkaa tarjota käyttäjille täyden nettipalvelun konseptia tukiasemineen päivineen. Matkustajien lisäksi myös alusten it-järjestelmät tarvitsevat parempia yhteyksiä datansiirrossa, Nowhere Networksin markkinoinnista vastaava C.G. Sännekertoo.
Ruotsalaisyhtiön ratkaisu on sijoittaa tehokkaita tukiasemia ja antenneja sekä maihin että aluksille. Teknologia on periaatteessa samanlaista kuin maapuolen mobiiliverkoissa käytetään. Antennit suunnataan pilvipohjaisella ohjelmistolla, joka valvoo, säätää ja varmistaa jatkuvasti sen, että kaikille aluksille saadaan vahvimmat mahdolliset nettiyhteydet. Ajan myötä Nowhere Networks aikoo hyödyntää myös koneoppimista järjestelmänsä tiedonkeruussa.
Jaa artikkeli