Taiteilijat esittelivät kehittämiään luovia konsepteja ja yritysten edustajat antoivat kuulemastaan pienen feedbackin: Miten konseptit vastaavat tarpeeseen ja mikä on innostavaa?
Ensikäden palaute oli erittäin positiivista. Esimerkiksi Arctechille esitettiin mielenkiintoisia konsepteja liittyen dilemmaan Telakka keskellä kaupunkia. Hiljaisen tiedon siirtämiseen liittyen tuli yrityksille useampiakin eri ratkaisuja taiteen avulla.
Meyer Turulle ehdotettiin mm. pelillistä konseptia ja neuroverkkoja hyödyntäviä konsepteja. Wilhelmsenin esittämiä haasteita lähestyttiin sarjakuvataiteen soveltamisen kautta. Yhteensä konsepteja esitettiin yhdeksän.
Päätösseminaari järjestettiin 5.2.2019 merenkulun koulutuskeskus Aboa Maressa. Tapahtuma oli osa Yrkeshögskolan Novian koordinoimaa IRM-Tool hanketta, jota rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto. Hankkeen tavoitteena on edistää uusien luovien työpaikkojen syntymistä meriteollisuuteen.

Hanke kehittää innovaatiotyökalua, jonka avulla yrityksen voivat kehittää innovaatio-osaamistaan ja luovan alan osaajat voivat toimia innovaatiokonsultteina meriteollisuudessa. Työpajan jälkeen oli myös mahdollisuus tutustua Aboa Maren simulaattoreihin ja useampi taiteilija sekä yrityksen edustaja kokeilivat ohjata konttialusta Turun satamaan. Simulaattorivastaava Bo Lindroos kehui, että taiteilijat onnistuivat hienosti, koska he osaavat kuunnella ohjeita.
IRM-Tool hanke ja Taiteen edistämiskeskus alkoivat suunnitella tätä yhteistyöprosessia keväällä 2018. Lähtökohtana olivat IRM-Tool hankkeen havainnoimat tarpeet pidempijaksoiseen yhteistyöskentelyyn sekä laajentaa luovan alan osaamista myös lähemmäs taiteen ydintä. Taiteen edistämiskeskus oli juuri aloittanut uuden kehittämisohjelman, joka kehittää taiteilijan asiantuntijuuden välittymistä. IRM-Tool kutsui yrityksiä mukaan ja Taike kutsui taiteilijat. Mukaan haluttiin osaavia ja rohkeita henkilöitä, jotka pystyvät sitoutumaanprosessiin. Loka-marraskuussa tavattiin meriteollisuuden yrityksiä, jotta saatiin yritykset tietoisiksi taiteen mahdollisuuksista sekä valitsemaan sopivat haasteet prosessiin.
Taiteilijoille esiteltiin lopulta 3 haastetta/yritys yhteisessä aloitustyöpajassa 11.12.2018. Taiteilijat tekivät tässä välissä myös keskinäistä yhteistyötä ja Taike on sparrannut luovaa työtä. 9.1.2019 tavattiin osittain taiteilijoiden kesken ja myös yritysedustajia osallistui osaan päivästä. Tässä tapahtumassa kuultiin taiteilijoiden työskentelyn tuloksista.