Innokas purjehtija, Aalto yliopistosta valmistunut teknillisen fysiikan diplomi-insinööri Tuomas Riski innostui vuonna 2012 Flettner roottorista ja sen käyttömahdollisuudesta merenkulussa. Norsepower-nimisen yhtiön perustajana hän nyt jälkeenpäin toteaa, ettei olisi koskaan kuvitellut merenkulkua niin konservatiiviseksi kuin millaiseksi se on osoittautunut. Tänään kymmenen vuotta myöhemmin Norsepowerilla on kuitenkin jo johtava globaali markkina-asema; se on voittanut viime aikoina kaikki kaupallisella pohjalla tehdyt ratkaisut ja tähyää vuonna 2025 jo 100 miljoonan euron liikevaihtoon. Tie on kuitenkin ollut pitkä ja raskas ja on vaatinut useita pääomituskierroksia yhtiöön – tuoreimpina ilmastonmuutoksen torjumiseen, teollisuuden vähähiilisyyden vauhdittamiseen ja digitalisaation edistämiseen keskittyvältä valtion erityisyhtiöltä saatu 10 milj. euron laina sekä 28 milj. euron pääomitus, jonka lead-sijoittajana toimi ranskalainen Mirova Environment Acceleration Capital, jonka lisäksi kierrokselle osallistuivat OGCI Climate Investments, VNT Management, Tesi, NEFCO ja Ilmastorahasto. Yhtiö on saanut rahoitusta myös EU:n Horisontti-ohjelmasta ja Business Finlandilta. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on enkelisijoittaja Timo Ahopelto.
Puolet maailman kauppa-aluksista rakennetaan Kiinassa ja Tuomas Riski näkeekin siksi välttämättömäksi käynnistää valmistusta Aasiaan. Nefcon rahoitus kohdistuukin Norsepowerin Kiinan tuotantokeskukseen tehtäviin investointeihin. Norsepower on viime vuosina perustanut yrityksen täysin omistamat tytäryhtiöt Hong Kongiin ja Yanchengiin voidakseen vastata Aasian kasvavaan kysyntään. Yanchengin tytäryhtiön perustaminen alkoi Pohjoismaiden projektivientirahasto Nopefin rahoittamalla esitutkimuksella. Nopef on Nefcon hallinnoima rahoitusinstrumentti, joka tukee pohjoismaisten pk-yritysten kansainvälistä kasvua.
Kotimainen meriklusteri oli kuitenkin Norsepowerin tärkein ponnahduslauta. Bore varustamon Pohjanmerelle liikennöivään ro-ro alus Estradeniin asennettiin ensimmäinen roottori ja sen avulla saatiin vakuutettua konseptin toimivuus ja tuulesta realisoituva hyöty. Alukseen lisättiin kokemusten pohjalta toinenkin roottori. Estradenissa hyödyksi on arvioitu 5-6 prosentin polttoaineen säästö.
Norsepowerin roottoripurjeteknologia on modernisoitu versio Flettner-roottorista, joka on Magnus-ilmiötä hyödyntävä mekaaninen purje, jossa sähkömoottorilla pyöritettävän sylinterin avulla tuotetaan työntövoimaa avustamaan laivan potkurikoneistoa. Ilmiö on tunnettu mm. jalkapallon kierrepotkuista ja sen suorituskyky laivoissa on todistettu puolueettomien asiantuntijoiden mittauksilla ja se on ensimmäinen nykyaikaiseen kaupalliseen merenkulkuun soveltuva tuulipropulsioteknologia. Kun tuuliolosuhteet ovat suotuisat, voidaan roottoripurjeen avulla pienentää potkurikoneiston tehontarvetta ja polttoaineenkulutusta sekä samalla vähentää päästöjä – muuttamatta aluksen nopeutta ja aikataulua. Roottoripurje tuottaa työntövoimaa tuulesta ja se on yhteensopiva kaikkien muiden meriliikenteen päästöjä vähentävien teknologioiden kanssa.
Bore-varustamon Estraden aluksen jälkeen roottori asennettiin Maersk Tankersin 110 000 tonnin säiliöalukselle ja myös tanskalaisen Scandlines -varustamon hybridilautoille. Viimeksi mainittuun tuli hydraulisesti alaskääntyvä malli, jolla alus voi alittaa matalia siltoja.
Norsepowerin palveluksessa on tänään noin 40 henkeä, näistä nyt 10 jo Kiinassa rakentamassa markkinaa ja tuotantoa Aasiaan. Mallistoa on standardoitu. Nyt löytyy viisi perustyyppiä, halkaisijaltaan 4 tai 5 metriä ja korkeudeltaan 18 metristä 35 metriin.
Finnlinesin käytössä aiemmin ollut SC Connector on hyvä esimerkki tuulipropulsion mahdollisuuksista. Aluksen oman koneiston teho on 3 MW, mutta hyvillä tuulilla laiva Pohjanmeren liikenteessä tuottaa roottoreillaan 8 MW:n koneistotehoa vastaavan lisätyönnön ja on tällä usein saavuttanut jopa 20 solmun nopeuden. Keskimääräinen polttoaineen säästö on ollut 25%, parhaina päivinä 75%. Hydraulisesti laskettavan roottorin paino on 90 tonnia.
Maerskin yritysjärjestelyissään myymä tankkeri poiki uuden omistajan Socatran jälkiasentamaan Alcyone-nimiseen tankkeriin kaksi roottoria. Tämä on merkittävä referenssi Norsepowerille osoittamaan mahdollisuudet laajemmaltikin ns. retrofit-asennuksille.
Tuoreimmat kaupat Norsepower on tehnyt Pan Ocean varustamolle suurrahtaaja Valea varten rakennettaviin suuriin bulkkereihin. Kuhunkin alukseen tulee viisi 4 m halkasijaista 24 metriä korkeata alaskääntyvää roottori, joilla varustamo laskee saavuttavansa 8 prosentin polttoainesäästön, mikä merkitsee 3.400 tonnia polttoainetta tyypillisillä rahtaajan matkalla. Tämä on maailman ensimmäinen tuuliroottoriasennus bulkkereihin.
Maailman suurimpiin varustamoihin lukeutuva Mitsui OSK Lines on puolestaan hankkinut uuteen 200.000 tdw bulkkeriin kaksi Norsepowerin roottoria. Toisen japanilaisen varustamon Iino Linesin uusiin vuonna 2024 valmistuviin kaasunkuljetusaluksiin puolestaan tulee kaksi roottoria keulaan rinnakkain.
Merkittävänä läpimurtona voi pitää Norsepowerin tuoretta kauppaa kahteen uuteen CO₂ tankkeriin, jotka alkavat kuljettaa hiilidioksidia Keski-Euroopasta Northern Lights yhtiön laitokselle Pohjois Norjaan. Tämän hankkeen takana ovat energiayhtiöt Total, Equinor ja Shell.
Tuomas Riski nälee markkinapotentiaaliksi, paitsi uudet rakennettavat laivat, myös 30.000 alusta nykyisistä kauppalaivastoista. ”Kontti- ja offshore-aluksiin tämä propulsioratkaisu on vaikea sijoittaa”, sanoo hän.
Mikko Niini