Selkämerellä tarkoitetaan laajaa merialuetta, joka ulottuu Ahvenanmaan pohjoispuolelta aina Merenkurkkuun saakka. Aiemmin siitä käytettiin nimitystä Raumanmeri.
Merialuetta on näihin saakka pidetty melko hyväkuntoisena, mutta tällä hetkellä siihen kohdistuu monia uhkia. Alue on voimakkaasti rehevöitynyt, sen vedenlaatu on heikentynyt ja kalastus sitä mukaa vaikeutunut. Siihen ovat vaikuttaneet sekä lämpötilan nousu että rannikkoalueen teollisuus ja maatalous.
Johtava tutkija Harri Kuosa Suomen ympäristökeskuksesta summaa, että Selkämeri makeutuu ja lämpenee. Pintavesien suolapitoisuus on vähentynyt ja alue on lämmennyt 60 vuodessa 0,75-2,9 astetta.
Selkämeri nähdään seminaarissa esitettyjen kannanottojen mukaan merkittävänä potentiaalisena tuulivoima-alueena, jolla on merkitystä sekä merenkulun että kalastuksen kannalta.
Suuria vaikuttajia alueen tulevan käytön suhteen ovat ilmastonmuutos, joka jatkuu edelleen melko voimakkaana, yhä jatkuva maannousu ja sen aiheuttama muutos rantaviivaan. Maannousu hidastuu vähitellen, mutta on edelleen noin 0,5-0,7 senttiä vuodessa.
Vaikutuksia satamiinkin
Useat eri toimijoiden suunnitelmat, jotka koskevat Selkämeren käyttöä tuulivoimapuistoalueena, voivat vaikuttaa merenkulkuun. Tarkkoja vaikutuksia ei tiedetä ennen kuin suunnitelmat tarkentuvat.
Ilmastonmuutoksenkin vaikutukset ovat osittain ristiriitaisia. Jääkansi vähenee ja ohenee. Sen seurauksena polttoainekulut pysyvät maltillisina ja aikataulutus helpottuu, kun esteetön liikkuminen kestää entistä pitempään. Toisaalta haitalliset tuulet lisääntyvät.
Ilmastonmuutoksen aiheuttamien päästörajoitusten takia Itämeren houkuttavuus laivaliikenteessä saattaa kokonaisuutena vähetä, mutta Rauman ja Porin satamissa sitä ei nähdä suurena uhkana eikä se ole muuttanut niiden suunnitelmia.
Ilmastonmuutoksen näet uskotaan myös merkitsevän laivakoon suurenemista. Sen toivotaan lisäävän liikennettä esimerkiksi Porissa, jonne johtaa Pohjanlahden syvin laivaväylä.
Raumalla taas uskotaan, että päästörajoitukset saattavat nostaa laivaliikenteen kilpailukykyä rannikkoliikenteessä.
Jos ja kun laivaliikenne jatkossa keskittyy yhä yhä harvempiin satamiin, nähdään hyvänä, että Porilla ja Raumalla on erilainen asiakaspohja. Seminaarin yhteydessä todettiin, että suunnitelmia ilmastonmuutoksen vaikutusten varalta olisi satamissa syytä laatia.
Teksti Vesa Veikkola