Yksi Business Finlandin tavoista on Vähähiilinen meriliikenne ja satamat -kampanja. Sen avulla pyritään auttamaan merenkulkua vähentämään päästöjään, mutta myös tukemaan suomalaisia yrityksiä kansainvälistymisessä. Laivoilla hoidetaan noin 80 % maailman tavaroiden kuljettamisesta, joten niiden päästöillä on iso merkitys ilmastonmuutoksessa.
Kampanjan puitteissa julkaistiin marraskuussa ”Suomalaisia ratkaisuja vastuullisiin laivoihin” -esite. Siihen on koottu erilaisten yritysten tuotteita, joiden avulla meriteollisuuden päästöjä voidaan vähentää. Esillä on esimerkiksi laitteita ja järjestelmiä, suunnittelua, ratkaisuja satamiin ja laivojen sisustukseen.
– Osana BF:n pyörittämää ”Decarbonized Maritime and Ports” -kampanjaa, joka loppuu nyt vuodenvaihteessa, päätimme kerätä yhteen erilaisia kotimaisen meriteollisuuden ratkaisuja, jotka edistävät kestävää kehitystä ja vähentävät CO2-päästöjä. Teimme keräämisessä yhteistyötä Meriteollisuus Ry:n kanssa. Nämä ovat käytettävissä erilaisissa vienninedistämis-aktiviteeteissa. Yritykset voivat ilmoittautua mukaan myöhemminkin, kertoo Markku Jokela Business Finland:ilta.
Nykyaikaiset laitteet ja järjestelmät vähentävät laivojen hiilijalanjälkeä
Laivojen päästöihin voi vaikuttaa monilla eri tavoilla. Esitteessä on mukana esimerkiksi polttoaineen syöttöjärjestelmiä, propulsioita ja uudenlainen kojelauta. Mielenkiintoinen tuote on Norsepower Rotor Sail™-purje, joka säästää polttoainetta ja vähentää näin päästöjä hyödyntämällä tuulen voimaa.
– Tuotteemme on nykyaikaistettu versio Flettrenin roottorista, jonka saksalainen insinööri Anton Flettner kehitti 100 vuotta sitten. Se hyödyntää niin sanottua Magnus-efektiä, jonka avulla luodaan työntövoimaa ja ajetaan laivaa eteenpäin. Polttoainesäästöjä ja päästövähennyksiä tulee noin 5–25 %, tai jopa enemmän hyvissä olosuhteissa, tutkimusjohtaja Anastasiia Dolhova Rud Pedersen:iltä avaa tuotteen toimintaa.
– Purje kehitettiin, jotta merenkulun päästöjä saataisiin vähennettyä. Meillä on yli 60 patenttia ja kehitämme jatkuvasti tuotettamme entistä paremmaksi. Näin purjeet ovat kestäviä, turvallisia, helppokäyttöisiä ja niillä on alhaiset käyttökulut. Tuotteemme onkin käytetyin ja laajimmalle levinnyt purje maailmassa.
Suunnittelun uusia tuulia
Suunnittelussa korostuvat tulevaisuuden ratkaisut aina pienemmistä yksityiskohdista suuriin kokonaisuuksiin. Esillä on metallilevyjen valmistuskomponentteja, akkukäyttöisiä aluksia ja kestävämpää toimintakykyä laivoille.
Deltamarinin suunnitteluratkaisu on Future-proof ship design platform. Yritys keskittyy laivojen suunnitteluun ja he ovatkin kehittäneet erityisesti vähäpäästöisten ja ympäristöystävällisten laivojen konseptivaiheen suunnitteluun ”työkalupakin”.
– Se ei sinänsä ole tuote, vaan tämän palvelun avulla voidaan valmistaa mahdollisimman ympäristöystävällinen laiva, ottaen huomioon koko elinkaari. Nykyään laivoihin kohdistuu paljon kiristyviä ympäristöystävällisyysvaatimuksia ja ylipäätään alan ja maailman yleinen tavoite on saada aikaiseksi vähäpäästöisiä kuljetusketjuja, joten laivat tulee suunnitella ottaen huomioon paitsi uudet säännöt, myös todelliset operaatio-olosuhteet. Päätavoite on kaupallinen erinomainen suorituskyky (esim. asennus- ja operaatiokulut, ansaintakapasiteetti ja lastausratkaisut ym. huomioiden), turvallisuus kaikissa olosuhteissa sekä erinomainen ympäristötehokkuus (alati kehittyvien sääntöjen ja teknologioiden funktiona), kuvailee Mia Elg, Deltamarinin R&D manageri.
Ratkaisuja satamaan
Satamaratkaisuista löytyy vaihtoehtoja helpottamaan sähkön saantia, satamaan saapumista ja alusten latausta.
Yksi mielenkiintoisista ratkaisuista on Comatecin maasähköjärjestelmä. Yrityksen osastopäällikkö Mikko Ala-Jääski kertoo siitä tarkemmin:
– Comatec oli mukana projektissa, jossa rakennettiin Vuosaaren Satamaan Helsingin Sataman ensimmäinen keskijännitteellä toimiva konttialuksille tarkoitettu maasähköjärjestelmä. Comatec vastasi järjestelmän esisuunnittelusta, sähkösuunnittelusta sekä projektin johtamisesta ja työmaavalvonnasta. Yrityksellämme on pitkä kokemus erilaisista meriteollisuuden sähkö- ja automaatiosuunnittelu projekteista.
– Maasähköjärjestelmillä satamissa voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä laivan satamassa olon aikana jopa 80 prosenttia. Projekti toteutettiin osana Euroopan Unionin Hansalink 2 -hanketta, jossa vastaava järjestelmä rakennettiin myös Saksan Travemünden satamaan, Ala-Jääski jatkaa ratkaisun ilmastovaikutuksista.
Sisustuksen avulla saadaan yllättäviä päästövähennyksiä
Sisustusosiossa esitellään laivojen seinäpaneeleja, laivojen sisätilojen hiilijalanjälkilaskentaa, eristyspaneeleja ja ilmastointikanavia. Suunnittelu- ja ostopäällikkö Antti Niemelä kertoo Lautexin tuotteesta:
– Ajatus Lautexin HT-300 B-15 seinäpaneeleihin syntyi telakoiden hankkeista, joissa kehitetään hiilineutraaleja laivoja ja pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Yrityksen terästoimittaja lanseerasi samaan aikaan uuden Zero-teräslaadun. Lautex yhdisti havaitun tarpeen ja uuden materiaalimahdollisuuden uudeksi tuotteeksi. Tuotteen scope 1–3-luokan hiilikädenjälki, eli kuinka paljon päästöt vähenevät verrattuna normaaliin tuotteeseen, on 15,1 kg CO2e/m². HT-300 B-15 tuote on tyypillisesti käytössä laivojen hyttikäytävillä, joita suurissa risteilyaluksissa voi olla 10 000–15 000 m². Tämän takia tuotteen kokonaisvaikutus on huomattava.
Teksti Katja Vaulio