Mitä ovat väylämaksut?

Suomen satamiin saapuva laiva maksaa valtiolle väylämaksua. Maksun suuruus riippuu aluksen tyypistä (lastialus vai matkustaja-alus), jääluokasta ja nettovetoisuusluvusta. Yksittäisellä väylämaksulla on käyntikertakohtainen enimmäismäärä. Matkustaja-alus maksaa väylämaksun enintään 30 kertaa ja lastialus enintään 10 kertaa kalenterivuoden aikana.

Väylämaksun taso on määritetty suhteessa rannikon kauppamerenkulun tarvitsemien palvelujen kuten väylänpidon ja väyläinvestointien, jäänmurron, meriliikenteen ohjauksen ja merenmittauksen tuottamisesta valtiolle aiheutuviin menoihin. Näistä kuluista suurin on jäänmurto, joka kattaa noin 50–60 prosenttia kokonaiskustannuksista.

Väylämaksu puolitettiin vuoden 2015 alusta alun perin korvauksena rikkidirektiivin arvioidulle haitalle. Puolitusta on jatkettu vuosikymmen, mutta tämän vuoden alusta puolituksesta on luovuttu.

Teimme viime vuonna Viron liikenne- ja infraministeriölle analyysin väylämaksujen tasosta Virossa, Suomessa, Ruotsissa ja Latviassa. Yhteenvetona Suomi ja Ruotsi olivat kalleimmat, ja Viro ja Latvia tulivat sen jälkeen. Nyt, kun Suomi tuplasi väylämaksunsa, se on aivan selvästi kaikkein kallein.

Väylämaksujen vääryys

Kymmenen vuotta sitten luin silloisen kansanedustajan Osmo Soininvaaran blogista hänen näkemyksiään väylämaksuista otsikolla ”Väylämaksut ovat ristisubventioiden sekamelska”. Olin ilahtunut siitä, että eräs maamme eturivin poliitikko oli ottanut aikaa ja selvittänyt tätä monimutkaista väylämaksujärjestelmää. Uskon yhä, että hän on ainut kansanedustaja, joka on koskaan tehnyt näin (kertokaa toki, jos on muitakin). Lainatkaamme Soininvaaraa (15.6.2013):

”Väylämaksuilla pitäisi kerätä laivoilta suunnilleen väylien ylläpidon ja jäänmurtamisen kustannukset…. jotkut laivat maksavat selvästi liikaa (väylämaksuja), jotta toiset voisivat maksaa aivan liian vähän. Saman voi ilmaista toisin, että osaa liikenteestä piiloverotetaan ja osaa piilosubventoidaan.

… Räikeimmin yliverotettu on kesällä Helsinkiin tulevan risteilyalus, koska sen väylämaksusta yli puolet koostuu jäänmurtamisen kuluista ja koska se käy vain kerran vuodessa Suomessa ja on matkustaja-alus.”

Tilanne ei ole muuttunut 12 vuodessa. Vieläkään väylämaksuja ei makseta väylien tai jäänmurron käytön mukaan, vaan esimerkiksi Helsingin satamaan saapuvat alukset maksavat huomattavan ison osan koko maan väylämaksuista, vaikka jäänmurtajat eivät ole palvelleet Helsingin satamaa vuosiin. Samoin voidaan todeta, että harvemmin maassamme käyvät alukset, ns. spot-liikenne, tukevat säännöllisessä liikenteessä olevia aluksia eli linjaliikennettä.

Väylämaksujen perusta uusiksi

Ruotsi siirtyi jo vuonna 1998 malliin, jossa väylämaksuja ei makseta jääluokan ja käyntimäärän mukaan kuten Suomessa, vaan laivojen ympäristöystävällisyyden perusteella. Erot heikoimman ja parhaan kategorian välillä ovat suuret. Parhaimman luokan alukset maksavat ympäristöosiollaan vain 10 prosenttia siitä maksusta, jonka maksavat heikoimman luokan alukset. Ympäristöystävällisyys lasketaan indeksillä (CSI – Clean Shipping Index), jossa otetaan huomioon rikin, typen ja hiilidioksidin päästöt sekä kemikaalit, jätteet, jätevedet ja hiukkaset.

Viro ilmoitti viime syksynä, että se aikoo ottaa myös käyttöön ympäristöperustaiset maksut, joilla se tukee vähäpäästöisiä aluksia. Vielä ei julkisuuteen ole kerrottu, miten tämä ympäristöystävällisyys lasketaan.

Olisikohan Suomenkin aika tarkastella koko väylämaksujen perusta uusiksi? Nykyinen järjestelmä on epäoikeudenmukainen ja täynnä piilosubventioita, koska maksajana ovat suurelta osin laivat, jotka käyttävät vain vähän palveluja. Yksi vaihtoehto olisi määrittää maksun määrä todellisen väylän ja jäänmurron käytön mukaan. Toinen vaihtoehto olisi, että päättäisimme tukea merenkulun vihreää siirtymää seuraamalla Ruotsin ja Viron esimerkkiä ympäristöperustaisessa maksussa. Päätös tästä on ennen kaikkea poliittinen: haluammeko määrittää maksut käytön mukaan vai kannustaa kehittämään päästöttömyyttä? Joka tapauksessa muutos on tarpeen.