Mikäli nykyinen tilanne jatkuu pitkään, onko mahdollista, että tulevaisuudessa merten vapaasta kulusta sovitaan alueellisesti tai maiden kahdenvälisissä sopimuksissa? Toivottavasti ei.

Miehistökustannusten palautusjärjestelmä, eli merenkulun tuet, puhuttivat jälleen alkusyksystä, kun valtiovarainministeri ehdotti järjestelmään merkittäviä muutoksia. Keskustelussa eivät yllättäneet niinkään populistiset kommentit, vaan se, että järjestelmä ja sen merkitys on alan sisälläkin hieman vieras.

Viime aikoina on useammassa yhteydessä nostettu esiin huoli, että teollisuuden vihreä siirtymä on – jollei peruttu – niin ainakin lykätty. YK:n ilmastokokous keväällä oli pettymys monelle. Yhdysvallat on ilmoittanut irtautuvansa Pariisin ilmastosopimuksesta. Suomikin vähentänyt liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitetta.

EU kiristää vaatimuksia satamille. Suomessa on satamakapasiteettia kaksikertaisesti tarvittava määrä, eivätkä satamien käsittelemät tonnimäärät ole nousussa. Huoltovarmuustarpeeseenkaan ei voi vedota. Onko edessä joidenkin satamien alasajo?

Tämän hetken tärkein päätös varustamoille on, mitä maksaa se polttoaine, jolla ne ajavat viiden vuoden kuluttua.

Stevecon myyntijohtaja Ville Kuitunen nosti viime viikolla LinkedIn:ssä esiin sen, ettei yksikään Suomen kuntien omistamista satamista käsittele laivoja yövuorossa.