Rauma Marine Constructions (RMC) laski tänään vesille toisen Rauman telakalla Suomen merivoimille rakennettavan Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetin.
Toinen monitoimikorvetti saavutti vesillelaskuvaiheen alle vuodessa kölinlaskusta. Ensimmäinen Pohjanmaa-luokan alus laskettiin vesille tasan vuosi sitten, ja se on parhaillaan varusteluvaiheessa. Kolmannen aluksen köli laskettiin tammikuussa 2026, ja neljännen tuotanto käynnistyi samalla viikolla.

”Monitoimikorvetit ovat nyt sarjatuotannossa, ja rakennusteknisesti olemme huippuluokkaa. Runkojen rakentaminen on sujunut erinomaisesti, ja toinen alus saavutti vesillelaskuvaiheen alle vuodessa. Samalla on myönnettävä, että järjestelmien integrointi ja sähkötekninen työ ovat olleet erittäin haastavia. Tämä on opettanut meille paljon, ja hyödynnämme nämä opit täysimääräisesti seuraavissa aluksissa”, sanoo RMC:n toimitusjohtaja Mika Nieminen.
Sarjatuotanto nopeuttaa rakentamista
Tuotantoprosessin aikana RMC:n osaamista ja toimintamalleja on kehitetty määrätietoisesti. Selkeiden vastuiden, asiantuntevan projektiorganisaation ja sarjatuotannon myötä kertyneen kokemuksen ansiosta kolmannen ja neljännen korvetin tuotanto etenee aiempaa nopeammin.

”Olemme luoneet yhdessä kyvykkään kansallisen ja pohjoismaisen sotalaivarakentamisen ekosysteemin, joka on suoriutunut poikkeuksellisen kompleksisen arktisen aluskokonaisuuden suunnittelusta ja rakentamisesta erinomaisella oppimiskäyrällä. Syntynyt osaaminen ja teollinen kyky on huomioitu myös kansainvälisesti, minkä voi nähdä telakan tilauskirjasta”, kertoo Puolustusvoimien apulaisjohtaja, insinööriprikaatikenraali Juha-Matti Ylitalo.
”Yhteistyömme Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen ja merivoimien kanssa on tiivistä. Hankkeen aikana olemme yhdessä vastanneet teknisiin haasteisiin ja sopeutuneet muuttuneisiin vaatimuksiin. Kiristynyt turvallisuusympäristö on asettanut uusia odotuksia merisodankäynnin kyvykkyydelle, ja olemme tehneet tarvittavat muutokset yhdessä asiakkaan kanssa, jotta alukset vastaavat näihin vaatimuksiin valmistuessaan”, Mika Nieminen jatkaa.
Hanke työllistää yli 3 600 henkilötyövuotta
Laivue 2020 -hanke työllistää Suomessa suoraan yli 3 600 henkilötyövuotta. RMC:n tilauskirja on vahva: merivoimien neljän monitoimikorvetin lisäksi telakalla rakennetaan kaksi jäänmurtajaa Yhdysvaltain rannikkovartiostolle.

Pohjanmaa-luokka rakennetaan Itämeren oloihin
Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetit on suunniteltu Itämeren vaativiin olosuhteisiin, jäätalvi mukaan lukien. Alukset vastaavat nykyaikaisen merisodankäynnin vaatimuksia ja muodostavat merivoimien tulevan operatiivisen selkärangan. Merivoimat ottaa alukset käyttöön vaiheittain vuosina 2027–2029.
Monitoimikorvetin päätiedot: pituus 117 m · leveys 16,5 m · syväys 5 m · miehistö 70 · toimintamatka noin 3 500 merimailia · yhtäjaksoinen merelläoloaika 14 vuorokautta.
Katso video teknisestä vesillelaskusta.
Vaula Aunola
