Meriala on mullistunut useaan kertaan vuosisatojen aikana. Höyry korvasi tuulen laivojen pääasiallisena voimanlähteenä jo sata vuotta sitten, ja sen jälkeen polttomoottorit höyryn. Konttiliikenne on ollut valtava mullistus, jossa satamatoiminnot nopeutuivat moninkertaisesti, kun tavarat pakattiin valmiiksi suuriin yksiköihin, jotka vain nostettiin laivaan.
Viimeaikaisia suuria mullistuksia ovat olleet valtameriliikenteen laivojen koon merkittävä kasvu, joka on laskenut kuljetuskustannuksia yksikköä kohden, ja digitalisaatio, joka mahdollistaa navigointitietojen ja laivan rungon ja koneistuksen jatkuvan seurannan ja optimoinnin maista käsin.
Entä seuraavat mullistukset? Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen ei vielä ole yleistynyt, mutta edelläkävijät ottavat sen jo huomioon investoinneissaan ja operatiivisessa toiminnassaan. Varustamoiden ilmoitusvelvollisuus käyttämistään polttoaineista, lasteista ja merimaileista on ainakin lisääntynyt. Heinäkuussa kuulimme, että EU aikoo laajentaa meriliikenteen päästökauppaa yli 400 GT:n kokoisiin aluksiin, kun aiempi raja oli 5 000 GT.
Ympäristösääntelyn kiristyessä yhä useampi varustamo, joka jo toimii valmiiksi kiristyvillä markkinoilla, joutuu investoimaan päästöjä vähentävään teknologiaan ja viranomaisten vaatimiin laskentajärjestelmiin. Mitä kannattavampi toimija jo entuudestaan, sitä enemmän sillä on mahdollisuuksia seurata muuttuvaa teknologiaa ja lisätä vaadittavaa viranomaisraportointiaan. Sen sijaan moni pienempi tai heikommin kannattava varustamo joutuu käyttämään yhä suuremman osuuden hallintoresursseistaan ympäristölaskentaan.
Lopputuloksena ne yritykset, joilla valmiiksi menee hyvin, saavat etua siitä, että niillä on resursseja investoida uuteen teknologiaan ja uusiin järjestelmiin. Ja ennen kaikkea, koska ne ovat isompia yrityksiä, niillä on usein mahdollisuus tehdä moniulotteisempaa strategista pohdintaa. Johtaako tämä lopulta maailmaan, jossa ei ole enää tilaa pienille yrityksille?
Schumpeter ja luova tuho
Katsotaanpa, antaisiko taloustiede vastauksia. Joseph Schumpeter (1883–1950) oli alun perin itävaltalainen, sittemmin yhdysvaltalainen taloustieteilijä, joka luetaan alansa vaikutusvaltaisimpiin tutkijoihin. Schumpeterin innovaatioteorian pohjana ovat yrittäjät, jotka kehittävät uusia innovaatioita syrjäyttämään markkinoilta edeltäjiään. Innovaatioilla ei tarkoiteta tässä vain teknologiaa, vaan myös organisaatiouudistukset ja uusien markkinoiden avaaminen kuuluivat schumpeteriläiseen käsitykseen innovaatioista.
Jatkuva innovaatiotulva uudistaa taloutta karsien vanhat keksinnöt pois. Schumpeter kutsui sitä ”luovaksi tuhoksi”. Taantuman aikana tehottomat yritykset kuolevat markkinoilta pois ja tuottavat yritykset säilyvät markkinoilla. Kun tuottavuudeltaan heikot yritykset korvautuvat tuottavammilla yrityksillä, näin myös kansantalouden kokonaistuottavuus kohoaa ja kansakunta vaurastuu. Muutosten tullessa perinteisten yritysten tulee nopeasti sopeutua tai ne kuolevat. Yksi esimerkki tällaisesta luovasta tuhosta on internet, joka on käytännössä melkein tappanut kirjeiden kuljettamisen ja perinteisen printtimedian sekä muuttanut sosiaalisen kanssakäymisen. Konttilaivojen koon kasvu taas kaatoi Hanjin varustamon vuonna 2016.
Schumpeter itse myöhemmin uskoi, että koska suurissa yrityksissä on paremmat mahdollisuudet innovointiin ja riskinottoon, hänen luovan tuhon teoriansa mukaan vähitellen markkinoilla olisi vain mammuttimaisia yrityksiä. Toisaalta uudemmat innovaatioteoriat ovat osoittaneet, että isot yritykset kykenevät vain harvoin suuriin muutoksiin – suuret purjelaivavarustamot korvautuivat toisilla varustamoilla sen sijaan, että olemassa olevat yritykset olisivat kyenneet uusiutumaan.
Innovaatiopolitiikka
Yhteiskunta tukee kuitenkin juuri alkuvaiheessa olevia pieniä yrityksiä innovaatiopolitiikalla, jotta kaikilla yrityksillä on mahdollisuus uusiutua ja pysyä mukana kansainvälisessä kilpailussa. Tällaista innovaatiopolitiikkaa ovat vaikka julkinen tuki tutkimukselle ja kehitykselle tai julkiset hankinnat, joissa otetaan käyttöön uutta teknologiaa.
Erityisen tärkeää julkinen tuki on silloin, kun halutaan vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen, kuten esimerkiksi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Tällöin yhteiskunnan tuki innovaatioille, kuten tuuliroottoreille, hiilidioksidin talteenotolle ja tekoälyn tukemalle navigoinnille, on osa haluttua kehitystä kohti vähähiilistä merenkulkua. Yhteiskunnan tuki mahdollistaa myös sen, että pienillä innovatiivisilla yrityksillä on mahdollisuus selviytyä kilpailussa isojen kanssa.
Yhteiskuntaa tarvitaan myös vähentämään luovan tuhon aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä. Kun yritysten on uudistuttava, tulee irtisanomisia ja jopa konkursseja, jolloin yhteiskunnan tehtävä on auttaa ihmisiä esimerkiksi työttömyysjaksojen aikana ja uuden työn löytämisessä. Sen sijaan yhteiskunnan tehtävä tuskin on tukea yrityksiä, jotka eivät uudistu.
Merenkulun historia on täynnä innovaatioita, jotka ovat nostaneet varustamoita ja kaataneet toisia. Enää eivät purjelaivat kulje merillä, eikä pieniä paketteja nosteta yksittäin laivan partaan yli. Kehitys ei pysähdy tähän päivään, vaan jatkaa eteenpäin. Yhteiskunnan velvollisuus on toisaalta tukea kehitystä, erityisesti pienissä yrityksissä, joilla ei muuten olisi siihen resursseja kehitystoimintaan. Sen sijaan yhteiskunnan tulee välttää sitä, että se tukitoimillaan estäisi yritysten luovaa tuhoa silloin, kun yritykset eivät uusiudu. Onhan luova tuho, ja jopa konkurssit, välttämätön osa markkinatalouden uudistumista ja hyvinvoinnin lisääntymistä.
Ulla Tapaninen
BLOGI-palstalla kukin kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole Navigator-lehden toimituksellista sisältöä.
Ulla Tapaninen
Tallinnan teknillisen yliopiston meriliikenteen professori.
Ulla Tapanisen blogipalsta.
