Helsingin Satamassa vilkas matkustuskesä – kääntöristeilyt kasvattavat suosiotaan

Helsingin säännöllisessä laivamatkustuksessa matkustajamäärä jäi tammi–elokuussa hieman viime vuodesta, mutta kansainvälisten risteilyvieraiden määrä kasvoi voimakkaasti. Tavarakuljetuksissa yksikkölastin tuonti ja vienti ovat kääntyneet kasvuun.

Norwegian Sun on yksi niistä risteilyaluksista, jotka vaihtavat matkustajansa Helsingissä. Kuva: Veikko Somerpuro.

Helsingin säännöllisessä linjaliikenteessä kulki tammi–elokuussa 6,6 miljoonaa matkustajaa, mikä oli 1,3 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2025 vastaavana aikana.

Vilkkain oli Helsingin ja Tallinnan välinen reitti, jolla matkusti 5,2 miljoonaa ihmistä. Matkustajamäärä väheni 1,8 prosenttia. Tallinna on suomalaisille paitsi matkakohde myös merkittävä kauttakulkupaikka Keski-Eurooppaan suuntautuvilla matkoilla.

Travemünden reitillä kulki 0,1 miljoonaa matkustajaa, 3,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tukholman reitillä matkusti 1,2 miljoonaa ihmistä, mikä merkitsi 1,1 prosentin kasvua.

”Moni kulkee laivalla työ- tai asiointimatkojaan naapurimaihin, mutta kesällä valtaosa matkustajista oli lomailijoita. Huippusesonki, eli kesä-, heinä- ja elokuu oli aika lailla samoissa edellisen kesän kanssa. Voi olla, että tänä vuonna ei Tallinnassa ollut ihan yhtä hyvää konserttitarjontaa kuin edellisenä”, Helsingin Sataman matkailuliiketoiminnasta vastaava johtaja Kaj Takolander toteaa sataman tiedotteessa.

Risteilyvieraat viipyvät Helsingissä aiempaa pidempään

Elokuun loppuun mennessä Helsinkiin saapui 87 kansainvälistä risteilyalusta. Niiden kyydissä oli yhteensä 167 810 risteilyvierasta, lähes 40 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Kansainvälinen risteilykausi jatkuu Helsingissä nykyisin ympäri vuoden, vaikka kesä on edelleen vilkkain kausi.

Kasvua selittävät osaltaan kääntöristeilyt, joilla alus vaihtaa matkustajansa Helsingissä. Matka joko alkaa tai päättyy kaupungissa, jolloin matkailijoilla on enemmän aikaa tutustua Helsinkiin ja yöpyä siellä.

”Olemme tyytyväisiä siihen, että muutaman vuoden tauon jälkeen useat suuret risteilyalukset vaihtavat matkustajansa Helsingissä. Kun matka alkaa Helsingistä tai päättyy tänne, matkailijalla on mahdollisuus viettää kaupungissa pidempi aika, kokea omatoimisesti kulttuuria ja tutustua paikkoihin paremmalla ajalla kuin lyhyellä päiväpiipahduksella. Pääkaupunkiseudun matkailuala saa piristysruiskeen, kun entistä useammat risteilyvieraat viettävät täällä aikaa ja yöpyvät kaupungissa”, Takolander jatkaa.

Hernesaareen on otettu käyttöön risteilylaitureiden terminaalihalli, jossa hoidetaan muun muassa lähtöselvitys, matkatavaroiden käsittely ja rajatarkastukset.

”Olemme ottaneet käyttöön Hernesaareen risteilylaitureilla terminaalihallin, jossa mm. risteilyvieraiden lähtöselvitys, matkalaukkujen käsittely ja rajatarkastukset hoidetaan. Siinä on aika säpinä, kun esimerkiksi lähes täyden Norwegian Sunin reilut 2000 matkustajaa lopettavat risteilynsä ja saman verran uusia nousee matkaan uudelle risteilykierrokselle. Uudet järjestelyt ovat sujuneet jouhevasti ja olemme voineet tarjota matkustajille sujuvaa matkantekoa yhdessä matkanjärjestäjien, laiva-agenttien ja viranomaisten kanssa”, Takolander kiittää.

Yksikkölastin tuonti ja vienti kasvoivat

Rahtiliikenteessä Helsingin Satama on erikoistunut yksikkölastiin eli erityisesti merikonteissa, rekoissa ja perävaunuissa kulkevaan tavaraan. Tammi–elokuussa sataman kautta kulki 791 330 yksikköä, mikä oli 5,8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yksikkölastin määrä kasvoi 3,6 prosenttia 8,4 miljoonaan tonniin.

Erityisesti konttiliikenne oli viime vuotta vilkkaampaa. Helsingin Sataman kautta kulkevien yksikkölastien viennissä käänne parempaan näkyi jo viime vuoden jälkipuoliskolla ja tuonnissa kuluvan vuoden alussa.

Sataman mukaan tavaravirrat kertovat ulkomaankaupan piristymisestä. Ulkomaankaupan muutokset näkyvät usein ensin satamien liikenteessä ja vasta myöhemmin tavaran ostajien ja myyjien tilastoissa.

Jaa artikkeli