Uusi ohje käsittelee merenkulun ja tuulivoimapuistojen yhteensovittamisessa huomioitavia asiakohtia, joissa Traficomin ja Väyläviraston roolit liittyvät viranomaisina lausuntojen tai asiaan liittyvien ohjeistusten ja neuvonnan antamiseen. Ohje kuvaa Traficomin ja Väyläviraston menettelytapoja merelle suunniteltavien tuulivoimapuistohankkeiden kaavoitus-, arviointi- ja luvitusprosessien aikana sekä taustoittaa virastojen vaatimuksia merituulivoimahankkeissa.
Virastojen ohjeistukset on koottu yhteiseen ohjeeseen, jotta merenkulun ja tuulivoimapuistojen yhteensovittamisen kannalta keskeiset asiakohdat ovat mm. kaavoittajien ja tuulivoimakehittäjien saatavilla yhdessä ohjeessa.
– Ohjeen tarkoituksena on turvata Suomen kauppamerenkulun toimintaedellytyksiä sekä varmistaa turvallista merenkulkua siten, ettei merenkulun nykyinen riskitaso merkittävästi nouse väylien, merenkulun liikennöintialueiden, merenkulun turvalaitteiden tai merenkulun tutkien tai radioasemien läheisyyteen rakennettavien tuulivoimapuistojen johdosta. Suomen viennistä ja tuonnista noin 90 prosenttia kulkee meritse, joten eri tarpeiden yhteensovittaminen jatkossakin on tärkeää koko yhteiskunnalle, Traficomin ylitarkastaja Jani Koiranen sanoo.
Monenlaisia vaikutuksia
Merialueelle suunniteltavat tuulivoimapuistot voivat vaikuttaa muun muassa merenkulun liikennejärjestelmän toimivuuteen, tutka- ja radiojärjestelmiin sekä turvallisuuteen. Traficomilla on viranomaisena näissä keskeinen rooli. Lisäksi Traficomilta on haettava esimerkiksi kulkuväylään liittyvien muutosten vahvistamista, joita merialueelle suunniteltu tuulivoimapuisto voi edellyttää. Tuulivoimalat voivat myös vaikuttaa radiotaajuuksien käyttöön pohjaavien viestintäverkkojen toimivuuteen tai muodostaa ilmailun näkökulmasta lentoesteitä.
Väylävirastolla on keskeinen rooli tuulivoimahankkeissa niin valtion väylänpitäjänä kuin talvimerenkulun edellytysten turvaajana sekä alusliikenteen ohjauspalveluiden tilaajana. Väylävirasto myös huolehtii jään-murtaja-avustuksen saatavuudesta Suomen vesialueella jääolosuhteiden niin vaatiessa.
Ohjeessa on huomioitu myös muun muassa Rajavartiolaitoksen näkökulmasta olennaisia meriturvallisuuteen, meripelastukseen sekä ympäristövahinkojen torjuntatoimiin liittyviä asiakohtia.
Merituulivoiman ja merenkulun sekä merenkulun infrastruktuurin yhteensovittaminen
VA