Saamme lähes joka päivä lukea Trumpin asettamista tulleista, Venäjän varjolaivastosta tai Hormuzinsalmen kriiseistä, joissa kaikissa taistellaan maailman merikuljetusten hallinnasta.
Viimeiset 50 vuotta erityisen tärkeää on ollut raakaöljyn ja öljytuotteiden merikuljetus. Vuonna 1980 maailman merikuljetuksista yli puolet oli öljyn ja kaasun kuljetusta. Samalla OPECille, eli öljyntuottajamaiden yhteisölle, oli annettu merkittävää valtaa maailmassa. Ensimmäisen opetuksen tästä vallasta ja öljyriippuvuuden haitoista saimme 1970-luvulla öljykriisissä – vuoden 1973 lopussa raakaöljy maksoi viisi kertaa enemmän kuin saman vuoden syyskuussa. Suomessakin öljyn kulutusta rajoitettiin, ja muun muassa sisälämpötilaa laskettiin alle 20 asteeseen.
Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Tänään öljyn osuus maailman merikuljetuksista on vain 16 prosenttia. Uusin Review of Maritime Transport, jokaisen merilogistikon perusteos, ilmestyi muutama viikko sitten. Se näyttää, että vaikka maailmantalous on vuodesta 2010 noin kaksinkertaistunut, öljykuljetukset ovat jääneet vuoden 2010 jälkeen tasaiselle noin kahden miljardin tonnin tasolle. Jalostetun öljynkään kuljetukset eivät ole kasvaneet vuoden 2019 jälkeen, vaikka maailma on jo toipunut pandemiasta.
Yhä useampi maa pyrkii vähentämään riippuvuuttaan Lähi-idän, Venäjän tai muiden suurten öljyntuottajamaiden öljystä. Merkittävin öljyn tuontikuljetusten riippuvuudesta irrottautuja on ollut Yhdysvallat, jonka oma öljyntuotanto on lisääntynyt tällä vuosituhannella huomattavasti, ylittäen jo kulutuksen.
Maat etsivät vaihtoehtoja öljylle
Erityisen mielenkiintoisia ovat maat, jotka ovat jo vuosikymmeniä pyrkineet siirtymään määrätietoisesti pois ei ainoastaan öljykuljetuksista, vaan myös öljyn käytöstä.
Ensimmäisenä esimerkkinä tulee mieleen Kiina, jonka talouskasvu on ollut erittäin nopeaa viime vuosikymmeninä, ja siten myös öljynkulutus on lisääntynyt. Tällä hetkellä öljyn tuonti on kuitenkin tasaantunut, ja esimerkiksi liikenne sähköistyy hurjaa vauhtia.
Toinen kiinnostava esimerkki on merkittävä öljyntuotantomaa Norja, joka tuottaa öljyä paljon yli oman tarpeensa. Oman öljynkulutuksensa maa on kuitenkin onnistunut pitämään ennallaan, ja kasvava energiatarve on katettu vesivoimalla.
Vielä tiukempia ratkaisuja nähdään kehittyvissä maissa, joista osa pyrkii irrottautumaan kokonaan öljyriippuvuudesta. Esimerkiksi useat Afrikan maat, kuten Nigeria, Egypti ja Kenia, ovat lisänneet aurinkoenergian tuotantoaan huomattavasti – aurinkoenergia käyttö öljyn tilalla tulee usein myös halvemmaksi. Samoin Aasiassa, esimerkiksi Nepalissa 76 prosenttia uusista autoista on sähköautoja.
IMO lykkäsi sopimusta päästövähennyksistä
Lokakuun puolivälissä kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO lykkäsi maailmanlaajuista sopimusta päästövähennystoimenpiteistä vuodella. Taustalla oli merkittävien öljyntuottajamaiden, kuten Yhdysvaltojen ja Venäjän jopa aggressiivinen lobbaus päätöstä vastaan.
On kohtalon ivaa, että Putinin vuosikymmenten yritys sitoa muu maailma riippuvaiseksi venäläisestä öljystä ja kaasusta sekä Trumpin aggressiivinen vihreän siirtymän vastustaminen työntävät maailmaa päinvastaiseen suuntaan – kehittämään ja käyttämään öljyriippumattomia energiamuotoja, ja siten irrottautumaan riippuvuudesta näihin maihin.
Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu kiittää, kun geopoliittiset ja huoltovarmuusnäkökulmat siirtävät maailmaa pois fossiilisista polttoaineista.
Ulla Tapaninen
Tallinnan teknillisen yliopiston meriliikenteen professori.
Ulla Tapanisen blogipalsta.
