Suomen valtio tukee merikuljetuksia eri tavoin. Varustamot saavat miehistötukea, ja koronan aikana, huoltovarmuuden nimissä, annettiin myös suoraa tukea osalle varustamoista. Tukea saivat ja saavat ne varustamot, joilla on aluksia Suomen lipun alla. Eli ne, jotka työllistävät suomalaista merihenkilöstöä. Tällä tavoin pyritään suojaamaan maallemme elintärkeitä merikuljetuksia.
Tukien ohella protektionismi näkyy alalta kerättävissä veroissa ja maksuissa. Vuoden 2025 alussa Suomen valtio katsoi aiheelliseksi nostaa meriliikenteeltä perittäviä väylämaksuja peräti 70 % omien velkojensa tasaamiseksi.
Toimenpide muistuttaa vanhaa satua hölmöläisten maton paikkaamisesta. Sadussa paikka-aineet leikattiin maton toisesta päästä. Samalla tavalla valtion perimä väylämaksu on vero, jonka suomalainen kuljetusasiakas maksaa takaisin merikuljetuksen hinnassa. Varustamo ja agentti ovat vain välikäsiä.
Merikuljetuksiin vaikuttaa myös luotsaus. Suomen rannikko on rikkonainen ja turvallisuuden takaamiseksi tarvitaan osaavaa väkeä navigoimaan siellä. Onkin kyse siitä, mihin suuntaan lailla ja määräyksillä ohjataan luotsausta. Onko se jotain, minkä varustamo voi toteuttaa itse vai onko se jotain, mikä ostetaan valtion omistamalta luotsausyhtiöltä? Joka tapauksessa luotsauksen hinta rasittaa eniten suomalaista kuljetusasiakasta.
Suomalaisten alusten osuus merikuljetuksista on vain noin 30 % ja se ei ole kasvamassa. Suomalaisen merihenkilöstön saatavuus on koko ajan heikentynyt, koska ala ei kiinnosta. Uusia Suomen lipun alla toimivia aluksia tai varustamoja ei ole syntymässä. Olemme siis riippuvaisia ulkomaisesta palveluntarjonnasta.
Ulkomaiset varustamot ovat onneksi yhä kiinnostuneita tarjoamaan kuljetuspalvelua Suomeen. Kysyntää löytyy, suomalaiset asiakkaat ovat luotettavia sekä maksukykyisiä ja yhteiskunnalliset olot ovat vakaat. Bisnesmahdollisuuksia on.
Koska Suomi on saari, merikuljetukset ja niiden hinta vaikuttavat suoraan Suomen elinkeinoelämän kilpailukykyyn. Alan toimijoiden ja vaikuttajien kannattaisi sen vuoksi miettiä, miten kuljetusmarkkinaa halutaan ohjata. Protektionismi ei yleensä johda hyviin lopputuloksiin.
Koronan aikanakin ulkomaiset konttilaivat kuljettivat ruokaa, lääkkeitä ja kulutustavaroita Suomeen aivan normaalisti ilman mitään tukia.

Sari Turkkila
Toiminnanjohtaja, Suomen Laivameklariliitto
www.shipbrokers.fi