Yrityskauppa avaa tanskalaisten tien nykyään erittäin houkutteleville itäisen Välimeren rahtimarkkinoille. DFDS:n tähtäimessä ovat varsinkin U.N. Ro-Ron operoimat viisi rahtiliikenteen reittiä Turkista Italiaan ja Ranskaan. Nämä reitit muistuttavat pohjoisen Euroopan rahtiliikennettä, jossa DFDS on jo pitkään ollut merkittävä tekijä.
Itämeren ja Pohjanmeren liikenteen ohella DFDS on ollut erittäin vahva peluri myös Englannin kanaalin liikenteessä Doverin sekä Ranskan Calaisin ja Dunkerquen välillä.
Rahoitusinstrumentit kehiin kaupan maksamiseksi
DFDS:n osakkeen kurssi nousi Kööpenhaminan pörssissä 4,5 prosenttia heti, kun uutinen yrityskaupasta tuli julkisuuteen torstaina. Yrityskaupan myötä DFDS:n hallitus on päättänyt keskeyttää yhtiön omien osakkeiden takaisinosto-ohjelman ja panna jäihin jo suunnitellut osinkojen maksut.
Johtokunta esittää myös yhden miljardin Tanskan kruunun (166 miljooonan dollarin) suunnattua osakeantia yritysoston rahoittamiseksi. Kauppa rahoitetaan myös pitkäaikaisella lainarahalla.
DFDS:n suurin omistaja on tanskalainen Lauritzen-säätiö, jonka hallussa on 42 prosenttia osakepääomasta. Lauritzen-säätiö on ilmoittanut osallistuvansa osakeantiin.
Turkkilaisvarustamolle äkillinen suunnanmuutos
U.N. Ro-Ro on aiemmassa ohjauksessaan kertonut tavoittelevansa tänä vuonna 240 miljoonan euron eli 297 miljoonan dollarin liikevaihtoa. Tulostavoite ennen rahoituseriä ja veroja oli asetettu 97 miljoonaan euroon.
Sijoitusyhtiöt Actera ja Esas Holdings olivat hankkineet 98,8 prosentin osuuden varustamosta toiselta yksityiseltä sijoitusyhtiöltä KKR & Companyltä vuonna 2014 hinnalla, jota ei ole julkistettu. Juuri näitä osakkeita DFDS nyt siis havittelee.
Kaupan myötä DFDS on muuttanut omaa tuloshjaustaan vuodelle 2018. Yhtiö ennustaa liikevaihdon kasvavan tänä vuonna kahdeksan prosenttia ja tuloksen ennen veroja ja rahoituseriä asettuvan 3,0-3,2 miljardin Tanskan kruunun haarukkaan.