Höyrylaivat ilmestyivät Itämerelle 1810-luvun lopulla. Suomeen perustettu yhtiö Åbo Ångfartygs Bolag hankki 1930-luvulla kaksi alusta, Furst Menschikoffin ja Storfurstenin. Niiden rungot olivat kuparilevyin päällystettyä puuta. Laivojen siipirattaat käyttömekanismeineen vaativat runsaasti tilaa. Matka-ajat olivat nykyiseen verrattuna moninkertaisia ja lipsuivat herkästi olosuhteiden mukaan. Merisairaus yllätti monet matkalaiset keinuvilla aluksilla.
Ensimmäinen Tallinnan ja Helsingin välinen höyrylaivamatka Aleksander Nikolajewitsch -aluksella vuonna 1836 oli vielä paremman väen huvimatka. Säännöllinen liikenne reitillä Turku-Helsinki-Tallinna-Kronstadt alkoi vuonna 1937 Storfurstenilla. Seuraavana vuonna myös Furst Menschikoff liikennöi tällä reitillä.
Säännöllinen laivaliikenne käytti tavallisesti pitkiä reittejä Ruotsin, Venäjän, Saksan kaupunkeihin, joten Tallinnassa sekä Helsingissä vain poikettiin. Laivat kulkivat vain jäättömänä aikana. Myöhemmillä jäävahvistetuilla teräsrunkoisilla aluksillakin oli jäissä hankaluuksia. Joillain reiteillä jätettiin tilanteen vaatiessa Tallinnaan poikkeaminen väliin ja käytettiin Helsingin sijasta satamana Turkua. Laivat kuljettivat myös postia.
Krimin sota aiheutti liikenteessä katkon. Seuraavat poikkeustilanteet olivat maailmansodat miinoituksineen. Neuvosto-Viro oli 25 vuotta suljettu, kunnes Helsingin ja Tallinnan välinen matkustajalaivaliikenne vuodesta 1965 alkaen hiljalleen käynnistyi moottorilaiva Vanemuinen ja heti sen jälkeen myös höyrylaiva Wellamon aloittaessa kaupunkien välisen reittiliikenteen.
Matkoja Viroon mainostettiin alusta alkaen myös huviretkinä. Nykyinen kylpylä – ja turistimatkojen tarjonta ei siis todellakaan ole uutta. Viktor Ek esimerkiksi mainostaa Uudessa Suomessa ”Sopivan huvimatkan Rääveliin ja virkistävän merimatkan voipi tehdä höyrylaiva Violalla. Hyvä ravintola laivassa”. Viron ”mainioita parantavia merimutakylpylöitä” mainostetaan vuonna 1930 lisäetuna ”Erittäin huokea oleskelu”.
Laivoilla oli tavallisesti konerikon varalta kuunaritakilointi. Potkurikäyttö alkoi Krimin sodan jälkeen vähitellen syrjäyttää sipirattaat.
Kilpailu Itämeren laivaliikenteessä oli jo ennen ensimmäistä maailmansotaa kovaa. Melkoinen joukko aluksia oli vuorollaan liikenteessä, niitä myös myytiin, ostettiin ja vuokrattiin. Varustamoja perustettiin ja kaatui. Kirjassa kuvataan vuosittain jaoteltuina yksityiskohtaisesti laivat ja niiden reitit jopa lippujen hinnat ja matkustajamäärät.
Tallinnan ja Helsingin välillä ehti liikennöidä yllättävän runsaasti eri maalaisten varustamojen höyrylaivoja useilla reiteillä. Havereitakin laivoille sattui, pohjakosketuksia, karilleajoja ja törmäyksiä sekä teknisiä ongelmia.
Viimeinen reittiliikenteen höyrylaivalla Tallinnaan tehty risteilymatka tapahtui vuoden 1981 toukokuun lopulla Travek Oy:lle vuokratulla Jaakon Linjat Oy/ Jakob-Lines Ab:n Borealla (aik. Bore).
Tallinnaan on vuosien saatossa menty purjein, höyryvoimalla ja moottorilaivoin. Tarvematkustamisen ohella Viro on houkutellut kasvavissa määrin muitakin kävijöitä ollen nykyisin suomalaisten matkailijoiden ykköskohde. Höyrylaivojen aikakaudella Suomen ja Viron yhteydenpitoa hoidettiin monien aikansa merkittävien varustamojen lukuisilla aluksilla. Kirjan ansioina on niiden yksityiskohtainen kuvaus sekä hieno ja runsas kuvitus. Asia- ja nimihakemistoa jää kaipaamaan.
Teksti: Veijo Kauppinen Kuvat: Raud Publishing
Peter Raudsepp (toim.); Höyrylaivalla Tallinnaan – Matkustajahöyrylaivaliikenne Suomenlahden yli vuodesta 1837 alkaen. Raud Publishing, Helsinki 2018, 238 s.
