Meriliikenteenohjaus esti viime vuonna 14 mahdollista alusten karilleajoa

Tuoreiden tilastojen mukaan Fintraffic esti viime vuonna yhteensä 14 läheltä piti -tilanteen kehittymisen onnettomuudeksi. Tilanteista 11 tapahtui Suomen rannikon alueella, kaksi rannikon läheisyydessä ja yksi Suomen vastuulle kuuluvien kansainvälisten merialueiden valvonta-alueella.

Fintrafficin meriliikennekeskuksissa huolehditaan 24/7/365, että alusliikenne on turvallista, sujuvaa ja häiriötöntä. Kuva: Fintraffic

Fintraffic julkaisi meriliikenteenohjauksen karilleajojen estojen vuositilastointinsa. Vuonna 2024 yhtiö esti 14 mahdollista alusten karilleajoa.

– Alusliikenne sujui vuonna 2024 pääosin turvallisesti. Valvoimme meriliikennekeskuksissa alusliikenteen, kuten rahtialusten ja matkustajalaivojen, turvallista kulkua ja välitimme tietoa niiden kulkuun vaikuttavista tekijöistä. Viime vuonna estämistämme karilleajoista kaikissa oli kyse tilanteesta, jossa alus oli suuntaamassa kohti matalikkoa, mutta muutti kurssiaan yhteydenotostamme. Avustimme myös kymmenen kertaa navigoinnissa, millä varmistettiin alusten turvallista kulkua väyläalueella, Fintrafficin meriliikenteenohjauksen operatiivinen johtaja Sari Talja summaa.

Alusliikenteen turvallisuutta parannettiin entisestään ottamalla vuoden 2024 aikana käyttöön myös lähes 20 uutta alusliikenteen kohtaamis- ja ohittamiskieltoaluetta sekä erikoiskuljetusten varoalueet.

– Varoalueiden käyttö on yksi liikenteen järjestelemisen keinoistamme. Erikoiskuljetusten varoalueilla varmistamme jatkossa erikoiskuljetusten, kuten esimerkiksi LNG- ja LPG-säiliöalusten, entistä turvallisemman liikkumisen kauppamerenkulun väylillämme, Fintrafficin meriliikenteenohjauksen toimitusjohtaja Rami Metsäpelto kertoo.

Asiakastyytyväisyys korkealla tasolla

Fintrafficin meriliikennekeskusten palvelut vastasivat vuonna 2024 hyvin asiakkaidensa tarpeisiin. Yrityksen asiakastyytyväisyyskyselyyn vastanneista 91 prosenttia oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä alusliikenteen järjestelyihin väylillä, luotsipaikoilla ja niiden läheisyydessä sekä 95 prosenttia satamissa.

Asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan myös meriliikennekeskusten tiedotus vastasi käyttäjien tarpeisiin kattavasti. Vastaajista 92 prosenttia piti jaettua tietoa riittävänä. Kyselyssä kartoitettiin tiedotuksen kattavuutta sää- ja jääolosuhteista, vedenkorkeudesta, luotsien, jäänmurtajien, hinaajien ja satamien toiminnasta sekä väylien ja turvalaitteiden kunnosta.

Kysely toteutettiin yhteistyössä Väyläviraston ja Traficomin kanssa. Fintrafficin meriliikenteenohjauksen osuus oli osa laajempaa Väyläviraston väylänkäyttökyselyä, johon vastasi lähes 300 henkilöä, pääosin kauppamerenkulun päällystöä.

Vaula Aunola

Jaa artikkeli