Kansainväliset merirosvot ovat siirtyneet kohti Filippiinien länsipuolen merialueita siihen malliin, että varustamot ovat pakotettuja muuttamaan reittejään. Varsinkin Australiasta Aasian maihin liikennöivät malmilaivat ovat uhattuja.
Filippiinen länsipuolitse kuljetetaan noin 40 miljardin dollarin verran rahtia vuosittain, ja viime maaliskuusta lähtien näillä vesillä on tapahtunut kaikkiaan 16 merirosvojen hyökkäystä, alueen meri-iskuja valvova ReCAAP (Regional Cooperation Agreement on Combating Piracy and Armed Robbery) sanoo.
Hallituslähteiden mukaan tälläkin hetkellä panttivankeina on noin tusinan laivan verran miehistöjä. Suurin kaappaajien äärijärjestö on filippiiniläinen Abu Saayef, joka on siepannut Sulun ja Celebesin välillä liikennöiviä aluksia.
Alueen varustamot ovat turvautuneet aseistautuneisiin turvayhtiöihin, jotka kamppailevat miehistöjen kidnappauksia vastaan. Kuala Lumpurin viranomaisten tietojen mukaan länsimaiset varustamot ovat reitittäneet aluksiaan ohi näiden vesien.
– Sulun meren merirosvous on lisännyt huoliamme. Yritämme välttää näitä vesiä sekä lastatuilla että tyhjillä aluksillamme, varustamoyhtiö Oskar Wehrin johtaja kertoo Reutersille.
Puoli vuorokautta pidempi purjehdus
Thomson Reutersin tietojen mukaan yhä suuremmat malmilaivat valitsevat Filippiinien itäpuolisen reitin matkallaan kohti Kiinaan. Ainakin kuusi varustamoa purjehtii nykyään tätä pidempää reittiä.
Taiwanin suurin kuivarahtivarustamo U-Mining Marine Trasport vahvistaa, että sen kymmenen capesize -luokan alusta on valinnut tämän reitin vuoden 2016 lopusta alkaen.
– Kaikki aluksemme purjehtivat nykyään Filippiinien itäpuolelta merirosvojen uhkan takia, U-Mingin toimitusjohtaja Ong Choo Kiat sanoo.
Sulumeren itäpuolinen reitti pidentää purjehdusaikoja noin puolen vuorokauden verran matkalla, joka kestää Australian malmikentiltä Kiinaan noin kaksi viikkoa.
Bulkkivarustamot ovat sitä mieltä, että nykyisillä alhaisillakin rahtihinnoilla kiertotie kannattaa siinä mielessä, että miehistöjen, lastien ja alusten turvallisuus on taattu.
http://www.reuters.com/article/us-shipping-piracy-asia-idUSKBN1540UA