Euroopan komissio on julkaisi viime viikolla satamastrategian, jonka tavoitteena on vahvistaa EU:n satamien kilpailukykyä sekä tukea alan vihreää siirtymää ja turvallisuutta. Strategia linjaa komission ja jäsenmaiden tulevia toimia satama-alan toimintaedellytysten vahvistamisessa muuttuvassa geo- ja kauppapoliittisessa ympäristössä.
Onnistunut kokonaisuus
Suomen Satamat ry pitää strategiaa kokonaisuutena onnistuneena.
”Suomen Satamien näkökulmasta strategia on eheä kokonaisuus, joka keskittyy oikeisiin asioihin. Erityisesti ilahduimme siitä, että strategia nostaa nimenomaan satamien kilpailukyvyn eturintamaan ja tukee satamia puhtaan siirtymän toteuttamisessa,” sanoo järjestön toimitusjohtaja Piia Karjalainen.
Strategiassa komissio kannustaa jäsenmaita suuntaamaan EU:n päästökaupan tuloja meriliikenteen puhtaan siirtymän investointeihin. Lisäksi komissio tunnistaa pitkien lupaprosessien aiheuttamat haasteet satamainvestoinneille ja aikoo sujuvoittaa niitä.
Suomen Satamat pitää tärkeänä myös strategian turvallisuuspainotuksia. Komissio esittää satamille yhteisiä menettelytapoja turvallisuushaasteisiin vastaamiseksi sekä uusia työkaluja kyberturvallisuuden kehittämiseen.
Strategiassa käsitellään lisäksi sisävesiliikenteen kehittämistä erillisen ohjelman kautta vuosina 2028–2034.
Komissio nostaa esiin myös tarpeen vahvistaa eurooppalaisten toimijoiden roolia satama-alan standardoinnissa.
Alan toimijat mukana valmistelussa
Karjalaisen mukaan strategian valmistelussa on kuunneltu alan toimijoita.
”Komission valmistelutyöstä on paistanut halu tehdä strategiaa aidosti yhdessä alan toimijoita kuunnellen. Strategia huomioi ja luo edellytyksiä ja työkaluja myös erityisesti pienille ja keskisuurille satamille.”
Strategian kokonaisuus jakautuu viiteen pääteemaan: kilpailukyvyn, innovaatioiden ja digitalisaation vahvistamiseen, energiasiirtymän, kestävyyden ja puhtaan teollisuuden edistämiseen, satamien suojeluun ja turvallisuuteen, rahoituksen ja investointien saatavuuteen sekä sosiaalisen koheesion vahvistamiseen, osaamiseen ja työpaikkoihin.
