Elämme poikkeuksellisia aikoja. Tuotteiden toimitusajat pidentyivät koko viime vuoden, puhuttiin konttikriisistä ja merirahtien hinnat ovat huipussaan. Juuri kun tilanne oli tasoittumassa, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Ukrainan sota on kolmas perättäinen maailmanlaajuinen shokki, joka vaikuttaa toimitusketjuihin. Ensimmäinen näistä oli finanssikriisi vuonna 2008, joka pakotti valtiot laittamaan pankkien toiminnan kuriin, ja toinen pandemia, joka heilutti terveydenhuollon ja muun yhteiskunnallisen toiminnan, kuten kulttuurin ja työpaikkojen, rakenteita. Nyt Ukrainan sota pistää pohtimaan toimitusketjujen ja huoltovarmuuden resilienssiä.

Sodan myötä, kaiken inhimillisen hädän keskellä myös tavaravirrat reagoivat tilanteeseen. Tuotteiden hinnat ja kuljetuskustannukset nousevat. Raaka-aineiden, kuten öljyn, hiilen ja kaasun hinta nousee, kun tuotteiden tarjonta vähenee. Samalla myös kuljetuskaluston kysyntä ja hinnat nousevat, koska merkittävä osa maailman raaka-aineiden ostajista joutuu etsimään uusia toimittajia pakotteiden vuoksi, matkat pitenevät ja kalustoa on vähemmän käytettävissä.

On myös selvää, että Ukraina, eräs maailman vilja-aitoista ei toimita tänä vuonna viljaa maailmalle, mikä nostaa muualta tuotavan viljan hintaa ja kuljetuskustannuksia. Samaan aikaan yllättäen näkyy, että konttien kuljetushinnat ovat laskeneet. Kun laivat eivät enää käy Venäjän satamissa, kapasiteettia vapautuu ja hinnat alkavat tasoittua.

Öljyn ja kaasun hinnan nousu tietää hyvää kaikille ei-fossiilisia polttoaineita, kuten ydinvoimaa, vesivoimaa, aurinko- ja tuulienergiaa, bioenergiaa yms. tuottaville, mutta siirtymä tulee olemaan raskas. Hintojen nousu on ehkä vielä kestettävissä, mutta pahimmillaan tulemme näkemään myös kulutuksen rajoittamista.

Epämiellyttävä totuus on, että kuljetusketjujen kapasiteettipullonkaulat ja energian hinnan vaihtelut ovat globaalin kuljetusjärjestelmän normaali tilanne. Viimeiset 10 vuotta vallinnut rauhallinen ja tasapainoinen jakso maailman kuljetuksissa on ollut epänormaalia. Nyt ollaan taas palattu normaaliin, jossa toimitusketjuja tulee rakentaa huomioiden riskit saatavuudessa sekä hintojen ja aikataulujen venymisessä.

Mielenkiintoisesti kannattaa kaivaa esiin perusopit jokaisen toimitusketjujen opiskelijan lempi-ilmiöstä, eli Forrester-efektistä, piiskavaikutuksesta. Siinä pienetkin kysynnän muutokset loppukäyttäjällä voivat kumuloitua suuriin kysynnän vaihteluihin tuotannossa, jos välivarastot ja tiedonkulun viiveet panttaavat tietoa. Epävarmuuden lisääntyessä toimitusketjuissa oikea-aikainen ja -sisältöinen tiedonkulku on entistä tärkeämpää, jotta häiriöiden sattuessa voidaan muuttaa tuotanto-ohjelmia, hankkia tuotteita muualta tai jopa peruuttaa tilauksia.

Financial Times julkaisi viime joulukuussa, jo ennen Ukrainan sotaa, artikkelin, jossa arvioivat maailman siirtyvän just-in-time -ajattelusta yhä enemmän just-in-case ajatteluun. Pohjana on näkemys, että riskit tulee ottaa entistä enemmän huomioida toimitusketjujen jatkuvaa suunnittelua.

Viimeiset parikymmentä vuotta toimitusketjuista on viilattu turhat varastot pois ja samalla olemme siirtäneet toimintoja yhä kauemmas halvan tuotannon maihin. Nyt huomaamme, että globaalissa taloudessa onkin aiempaa isompia riskejä. Toimitusketjumme eivät enää olekaan luotettavia kriiseissä.

Vielä muutama kymmenen vuotta sitten toimitusketjujen riskejä minimoitiin pitämällä suuria varastoja. Näinhän ihmiskunta oli toiminut vuosituhansia, kerännyt varastoja pahan päivän varalle. Mutta nykyisin varastot ovat vain yksi mahdollisuus toimitusketjujen riskien vähentämiseen. Nyt jos koskaan tulee ottaa käyttöön kapasiteetin joustot, aikataulutuksen muutokset ja aikapuskurit sekä tiedonkulun nopeuttaminen kysynnästä tuotantoon.

Olemme siis palanneet takaisin vanhaan normaaliin, jossa kuljettaminen on kallista ja epävarmaa. Mutta meillä on uudet työkalut toimitusketjujen tiedonhallintaan. Isot varastot eivät enää ole ainut keino vähentää riippuvuutta nopeista ja vähäriskisistä toimitusketjuista, vaan voimme myös vähentää riippuvuutta esim. paremmalla tiedonkululla, käyttämällä useampia alihankkijoita, suunnittelemalla vaihtoehtoisia tuotteita, ennustettavuudella, tilauspisteen siirtämisellä mahdollisimman viime hetkeen ja hävikin vähentämisellä.

Haaste 2020-luvun toimitusketjuille ovat hidastuvat ja epävarmat toimitusketjut, jotka ovat entistä herkempiä kohtaamaan häiriöitä, lykkäyksiä ja muutoksia. Samalla riippuvuutemme fossiilisista polttoaineista vähenee. Meidän tulee sekä varautua vähähiilisiin toimitusketjuihin että ottaa riskienhallinta taas osaksi päivittäistä kuljetusketjujen suunnittelua.

Tämä teksti on hieman muokattu Suomen tuotannonohjausyhdistyksen jäsenlehden Sto-ryn numerossa 2/2022 julkaistusta kolumnista ja julkaistu kirjoittajan omalla blogisivulla.