Yhdessä Ruotsin Sjöfartsverketin kanssa Suomen Väylävirasto käynnisti uuden jäänmurtajatyypin konseptisuunnittelun vuonna 2020. Tämä työ valmistui 2023 ja sen tuella Ruotsissa on käynnistetty laivojen hankintaprosessi telakoiden kanssa, mikä tosin etenee hyvin tahmeasti. Suomessa todettiin yllättäen, että suunniteltu laiva onkin tarpeettoman suuri Suomen toimintaan. Työhön Suomen valtio käytti tiettävästi useita miljoonia euroja, mikä siis on nyt jouduttu toteamaan hukkainvestoinniksi.
Suomessa on sittemmin lähdetty liikkeelle pienemmän laivatyypin kanssa, josta käytetään tunnusta B Plus. Jälleen käynnistettiin tarjouskilpailu konseptisuunnittelusta. Tässä on toistaiseksi epäonnistuttu, koska yksi tarjoajista teki valituksen, joka myös hyväksyttiin. On siis jouduttu uuteen tarjouskierrokseen, joka on paraikaa käynnissä. Aikaa menetettiin jälleen lähes kokonainen vuosi.
Hankkeen historia on jo nyt melko surullinen: sopimattomaksi osoittautuneen konseptisuunnitelman laatimiseen tuhlattiin valtavat summat ja uuden konseptin – tarpeettoman yksityiskohtaisen – kehittäminen pitkittyy.
Hankinta on ajautunut sivuraiteelle. Konseptisuunnitteluun on käytetty aivan järjettömästi varoja. Hankintaorganisaatioilta on jäänyt ymmärtämättä oleellisuudet laivahankinnoissa. Tuotteen kokonaisvastuu sälytetään aina laivan rakentavalle telakalle. Siten konseptisuunnittelussa, jonka tuloksena on aineisto, minkä perusteella telakan tulee laatia tarjouksensa, tulee pitäytyä vain oleellisessa. Suunnittelutoimistot kyllä osaavat ehdotella, mitä kaikkea olisi syytä tehdä, mutta tulos on kokonaisuuden kannalta katastrofi.
Jäänmurtajien tekniikka on etenkin Suomessa hyvin telakoiden ja koko toimittajakentän hallinnassa. Jääolosuhteet tunnetaan tänään tarkasti. Oleelliset teknologiset kokonaisuudet kuten rungon ja sen ulokkeiden muoto, rungon lujuusmitoitus, koneistoratkaisut – varsinkin kun azipod-tyyppinen konsepti on ylivoimaiseksi todettu – ja yleinen suunnittelu kylmiin olosuhteisiin ovat tänään vakaasti hanskassa. Jäänmurtajasuunnittelussa ei ole enää takavuosien eksotiikkaa eikä mystiikkaa. Jäänmurtaja on yksi erikoislaivatyyppi muiden joukossa. Viimeksi rakennettu Suomen jäänmurtaja MS Polaris on tästä hyvä esimerkki. Ollaan tultu pitkälle sodanjälkeisen ajan mystisestä ”I kamp med Östersjöns isar” – kirjassa kuvatusta tasosta. Telakoiden tarjoussuunnittelun pohjaksi tarvitaan ainoastaan vaatimuserittely, jonka tukena voi olla karkea konseptisuunnitelma.
Vertailun vuoksi keskikokoisen risteilyaluksen – joka on mitä suurimmassa määrin erikoisalus niin kuin jäänmurtajakin – tyypillinen tarjouskilpailun pohjaksi laadittu laivakonseptin kehittäminen maksaa noin 100.000 EUR. Tämän perusteella telakat tekevät sitovan tarjouksen laivasta, jonka hinta on suuruusluokkaa 500 MEUR eli kaksin-kolminkertainen hankittavaan jäänmurtajaan verrattuna. Tänään ei ole teknologiaan liittyviä kysymyksiä, joiden takia jäänmurtajan konseptikehityksen tarvitsisi olla tätä laajempi.
Ongelmana ilmeisesti on asiaa valtiolla hoitavien elinten puutteellinen tai harhainen käsitys telakkatoiminnan realiteeteista ja ylipäätänsä vääristynyt kuva siitä, mikä on oleellista ja mikä on tietämyksen taso. Tämä on johtanut liialliseen tukeutumiseen konsultteihin, joiden päämääränä tietenkin on ensisijaisesti oman liiketoimintansa volyymi ja tulos.
Myöntää täytyy, että EU:n hankintasäännöstöt tekevät hankkeista tänään melko monimutkaisia, mihin oman lisänsä tuovat EU:n kautta saatavat julkiset tuet. Monessa hankkeessa byrokratian vaatimukset kuitenkin lisäävät hankkeen kustannuksia enemmän kuin mitä tuet itsessään ovat.
Toinen huolestuttava piirre on se, että tarjouspyyntöaineisto ja erityisesti referenssivaatimukset tehdään tarpeettoman yksityiskohtaisiksi. Tässä riski liittyy siihen, että toimittajakenttä rajoittuu liiaksi. Hyvin erikoistuneissa hankinnoissa voi olla houkuttelevaa laatia ehdot jopa siten, että markkinoilla on vain yksi ehdot täyttävä tarjoaja. Nyt kentällä oleva tarjouspyyntöaineisto B Plus – tyypin konseptisuunnittelusta on räikeä esimerkki tästä. Jäänmurtajasektorilla ihmettelyä lisää vielä se, että raskaasti liioitellut yksityiskohtaiset vaatimukset ja niiden seurauksena toimittajien rajaus on johtanut siihen, että vain yksi – tässä tapauksessa vieläpä valtion enemmistöomistuksessa oleva yritys – on todellisuudessa voinut tulla kysymykseen suunnittelun toimittajana. Markkinaoikeuden päätös B Plus – suunnittelutapauksesta kuvaa asian alaa tuntevalle varsin valaisevasti.
Hankkeen viime vuosien tapahtumat ovat niin selkeästi epäonnistuneita, että asiasta vastuullisten tahojen olisi tässä vaiheessa perusteltua keskeyttää prosessi ja lähteä liikkeelle uudestaan realistisemmalla suunnitelmalla, jossa ei vääristellä liioittelemalla, jossa on vähemmän riskejä ja jossa tarjoajia kohdellaan tasapuolisesti. Tämä kaikki johtaisi ilman muuta sekä halvempaan että yksinkertaisempaan hankintaprosessiin ja – mikä tärkeintä – myös varmempaan aikatauluun ja pienempiin kokonaiskustannuksiin.
Eero Mäkinen
DI, Laivanrakennus
