Luotsit tuovat tapahtumien suurimmat alukset sujuvasti Kotkan kantasatamaan ja Turussa Aurajoen rannoille yleisön ihailtavaksi. Molemmissa tapahtumissa kävijät pääsevät vierailemaan luotsiveneessä ja tutustumaan luotsien työhön.
Kotkaan on tulossa reilut 80 alusta, joista luotsattavia on kymmenkunta. Turkuun saapuu lähes sata purjealusta, ja luotsattavia on vähintään sama määrä kuin Kotkaan. Yli 70-metriä pitkien alusten ja yli 15-metristen valtionalusten tulee käyttää luotsia tullessaan satamaan tai lähtiessään satamasta Suomessa.
Saaristomerellä luotsaukset alkavat kaukaa Utön edustalta, josta matkaa perille Aurajoelle on 56 mailia. Karikkoisen saariston läpi kulkuun saattaa kulua tuntikausia. Perillä Turussa on asetuttava ahtaaseen Aurajokeen tiiviisti.
– Vanhan purjelaivan luotsaaminen on hienoa, siinä pääsee itsekin nauttimaan entisaikojen merenkulun tunnelmaa. Ja on kivaa olla laivassa, missä on mukana nuoria innostuneita purjehtijoita, sanoo Turun alueluotsivanhin Ari Saari, joka on jo pitkään yhdessä Turun sataman kanssa suunnitellut purjealusten paikkoja.
– Turussa pitää olla tarkka aikataulu sisääntuloon ja uloslähtöön, jotta kaikki sujuu. Yhteislähtö kilpailuun Airistolta on muuten todella komea, kertoo Saari, joka on ollut mukana kaikissa Turun Tall Ships Races –tapahtumissa.
Kotkassa luotsausmatka on 24 mailia ja siihen kuluu noin 3 tuntia. Haastetta tuo sokkeloinen satama ahtaine laituripaikkoineen, mutta hinaajan avustuksella isojenkin laivojen laituroinnit onnistuvat.
– Purjelaivan luotsaaminen on mukavaa vaihtelua tavalliseen rahtiliikenteeseen, kertoo Kotkan alueluotsivanhin Matti Martikainen, joka vastaa Kotkan alueen luotsauksesta ja liikenteen sujumisesta myös Tall Ships Races Kotka –tapahtuman ajan.
Luotsien ja luotsikutterinhoitajien työhön sekä luotsiveneeseen voi tutustua molemmissa Tall Ships Races –tapahtumissa. Kotkassa luotsivene löytyy kantasataman Itälaiturin päästä ja Turussa aivan Suomen Joutsenen keulan edestä. Tervetuloa luotsien matkaan!
Tall Ships Races Kotka 13.-16.7. ja Kotkan Meripäivät 12.7.-16.7.
Verkossa https://
Tall Ships Races Turku 20.7.-23.7.
Verkossa: http://www.