Kristina Cruisesin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.2.2021 alkaen Anu Markkanen. Hän jatkaa pitkät perinteet omaavan perheyrityksen toimintaa edelleen yrittäjävetoisesti. Markkanen siirtyy uuteen tehtäväänsä yhtiön myyntijohtajan paikalta. Yrityksen viimeinen operatiivisessa työssä mukana oleva perustajajäsen, 25 vuotta toimitusjohtajana toiminut merikapteeni Mikko Partanen siirtyy uuteen rooliin yrityksessä. Tammikuun lopussa päättyy työ Kristina Cruisesin toimitusjohtajan tehtävässä ennen eläkkeelle siirtymistä. Jatkossa Mikko Partanen tulee olemaan yrityksen toiminnassa mukana mm. hallituksen jäsenenä.
”Jätän kehittyvän yhtiömme operatiivisen työn nyt nuoremmille. On oikea aika siirtää viestikapula siskolleni tietäen, että yhtiötä vie eteenpäin vahva joukkue, jonka kokemus, ammattitaito ja uudistumistahto on huippuluokkaa” kiittelee Mikko Partanen.
Kristina Cruises Oy:n uudelleen organisoitumisen yhteydessä yhtiön matkatuotannosta ja sen kehittämisestä vastannut Birthe Suni on nimitetty tuotantojohtajaksi, luotsaten jatkossa yhtiön koko uudistuvaa ja ennakkoluulotonta matkatuotantoa. Yrityksen sähköisen markkinoinnin ja digitalisoitumisprosessien parissa työskennellyt, Mikko Partasen poika Antti Partanen on nimitetty markkinointijohtajaksi, ottaen vastuulleen koko markkinoinnin ja myynnin pelikentän.
Intohimona risteilyliikenteen kehitystyö
Vuonna 1995 Mikko Partasen saadessa yhtiön vetovastuun isä-Keijolta, oli ensimmäisiä askeleita kohti kaukaisempia vesiä jo ehditty ottaa. Kansainvälisen risteilyliikenteen tuominen merkittäväksi osaksi suomalaista lomamatkustusmuotoa oli yhtiön vahva tavoite. 1990 luvun alussa haaveena oli tulevaisuudessa tuottaa risteilylomia omalla laivalla Itämeren lisäksi myös kaukaisemmilla vesillä. Ja se myös toteutettiin. 2010 luvun alkuvuosina yhtiön risteilylaivalla matkusti vuosittain yli 15.000 suomalaista Itämeren, Välimeren, Pohjoisten vesien, Kanariansaarten ja jopa Karibian vesillä. Kotkalainen perheyhtiö oli osaltaan kirjoittanut omat lukunsa suomalaisen merenkulun historiankirjaan. Tästä oli vuonna 2014 hyvä jatkaa yritystoimintaa risteilylomiin erikoistuneena matkanjärjestäjänä ja antaa muiden hoitaa varustamotoiminnan haasteet.
”Olen näiden vuosikymmenten aikana toiminut aktiivisesti sekä alusten päällikkönä että yhtiön toimitusjohtajana. Se on antanut todella laajan näkökulman kansainvälisen risteilyliiketoiminnan kentästä. Tämä oli minulle hyvin antoisaa ja opettavaista aikaa työurallani. Viimeiset seitsemän vuotta johtaessani nykymuotoista yhtiötämme, tuo kokemus ja tieto varustamotoiminnan eri osa-alueista on ollut erittäin arvokasta” kertoo Mikko Partanen.
Vuonna 2021 alkaa uusi ajanjakso Kristina Cruisesin toiminnassa ja siihen on valmistauduttu huolella. Maaliskuussa 2020 alkaneen pakkoseisokin aikana yhtiössä on tehty määrätietoista kehitystyötä kaikilla osa-alueilla. Matkatuotannon uudistuminen ja digitalisoitumisen esiinmarssi tulevat olemaan vahvasti läsnä Kristina Cruisesin tulevaisuudessa. Ne tulevat tarjoamaan paljon uutta niin asiakaskokemuksina kuin yhtiön sisäisissä prosesseissa.