Ensimmäinen monikäyttöalus Lovisa kuljettaa raaka-aineita Alankomaiden Terneuzenista Tornioon sekä puolivalmiita ja valmiita terästuotteita Torniosta takaisin Terneuzeniin.
Yrityksien mukaan EU:n ja kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n* uudet, kiristyvät ympäristösäädökset asettavat myönteisen haasteen ja antavat tilaisuuden yhteistyölle, joka hyödyttää sekä Outokumpua että Langh Shipiä. Yhteisenä tavoitteena on vähentää Outokummun lähimerenkulun vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä vähintään 25 % vuoden 2024 loppuun mennessä.
– Outokumpu on sitoutunut kunnianhimoisiin tieteeseen perustuviin ilmastotavoitteisiin, joilla pyritään rajoittamaan ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen. Tavoitteenamme on vähentää suoria ja epäsuoria sekä toimitusketjumme päästöjä 42 % ruostumattoman teräksen tonnia kohden vuoteen 2030 mennessä vuoden 2016 tasosta, kertoo Outokummun kuljetuksista vastaava hankintapäällikkö Jyrki Sandelin.
– EU:n tasolla meriliikenne tuottaa noin 3–4 % EU:n kokonaishiilidioksidipäästöistä, minkä vuoksi ala kaipaa kipeästi ratkaisuja. Tornion ja Terneuzenin välinen reitti on meille kriittisen tärkeä, jotta teräsrullia voidaan kuljettaa Euroopan markkinoille ja kierrätysterästä tuoda Tornion sulattoon. On hienoa ottaa käyttöön Langh Shipin kolme uutta alusta sekä kehittää jo käytössä olevia kolmea alusta asentamalla niihin Langh Techin hiilidioksidin talteenottoyksiköt, jotka edistävät päästövähennystavoitteiden saavuttamista, Sandelin lisää.
Uudet monikäyttöisemmät alukset siirtävät myös Outokummun maantiekuljetuksia merelle, mikä pienentää entisestään yhtiön logistiikan hiilijalanjälkeä.
– Olemme ylpeitä Langh Shipin laivaston uudesta aluksesta. Yhteistyö Outokummun kanssa on ollut tärkeässä roolissa, kun olemme suunnitelleet uusia aluksia energiatehokkaiksi ja mahdollisimman vähäpäästöisiksi. Odotamme myös innolla sitä, että saamme Outokummun käyttöön kaksi uutta sisaralusta, sanoo Langh Shipin toimitusjohtaja Laura Langh-Lagerlöf.
Lovisassa on kaksoispolttoainepäämoottori, jonka teho on 4 500 kW. Tulevaisuudessa alus voidaan muuntaa toimimaan useilla fossiilittomilla polttoaineilla. Alkuun se toimii nesteytetyllä maakaasulla (LNG), joka voidaan korvata suoraan nesteytetyllä biokaasulla (LBG). Lisäksi alukseen voi asentaa liitännän, joka mahdollistaa maasähkön käytön satamissa ja tekisi aluksesta päästöttömän satamakäyntien aikana. Painolastiveden käsittelyyn Lovisassa on Lang Techin painolastiveden käsittelyjärjestelmä, joka poistaa haitallisten vieraslajien riskin.
Koska Tornion satama ja sinne johtava väylä on puolet vuodesta paksun jään peitossa, alus on jääluokaltaan 1A ja rakennettu kestämään pohjoisia talviolosuhteita.
Vaula Aunola