Bedford oli noin 45 metriä pitkä, täystakiloitu klipperi. Se laskettiin vesille tammikuussa 1864 Sunderlandissa Englannissa, ja sen neitsytmatka suuntautui Hongkongiin. Aluksen rakensi John Davidson, joka rakensi urallaan 28 alusta. Bedford oli niistä suurin.
Tamminen alus oli vahvistettu rautapolvilla, sen pohja oli suojattu kuparipellityksellä ja kiinnityspultit olivat messinkiä. Takilan käsittelyyn käytettiin vinssiä tavanomaisemman kapstaanin sijaan.
Lokakuussa 1865 Bedford oli kapteeni M. B. Nattrasin johdolla matkalla Pietarista kohti Amuria. Lastina oli 6 000 säkkiä ruisjauhoja. Alus kaatui voimakkaassa tuulessa matalikkoon Rönnskärin lähellä. Luotsit Rönnskärin luotsipaikalta auttoivat miehistöä, ja kaikki 19 miehistön jäsentä pelastuivat. Myöhemmin pelastettiin myös osa lastista.
Haaksirikon jälkeen alus ajelehti kohti Inkoota, kunnes se pysähtyi vedenalaiseen luotoon lähelle uppoamispaikkaansa. Hylky sijaitsee Inkoon Suparbådarnan matalikon koillispuolen rinteessä noin 25 metrin syvyydessä.
Rekisterit auttoivat oikean aluksen jäljille
Hylky löytyi Museovirastolle toimitetuista ilmoituksista vedenalaisessa ympäristössä olevista poikkeavista kohteista. Museoviraston erikoistutkija Sami Brchisky kävi ilmoitukset läpi, karsi kohteet, jotka eivät vaikuttaneet muinaisjäännöksiltä, ja meriarkeologit tarkastivat jäljelle jääneet kohteet.
Kohteen sijainti varmennettiin viistokaikuluotauksella. Hylylle tehtiin kaksi tarkastussukellusta, joiden aikana se kuvattiin fotogrammetrisesti ja siitä tehtiin silmämääräisiä havaintoja. Kari Hyttinen tuotti hylystä fotogrammetrisen mallin, jonka avulla rakenneosia voitiin tarkastella kokonaisuutena ja mitata tarkasti.
”Sukelluksilla huomattiin, että hylyssä oli poikkeuksellisia piirteitä. Kiinnikkeinä käytetyt pultit eivät olleet tyypilliseen tapaan rautaa, vaan kuparia tai sen seosta. Lisäksi polvet olivat poikkeuksellisesti puun sijaan rautaa”, Brchisky kuvailee.
Museoviraston erikoistutkija Sami Brchisky. Kuva: Jesse JokinenKari Hyttinen tuotti hylystä fotogrammetrisen mallin, joka mahdollisti hylyn ja sen rakenneosien kokonaisvaltaisen tarkastelun ja tarkkojen mittojen ottamisen.
Hylystä nostettiin kaksi pulttia materiaalianalyysia varten. XRF-analyysi varmisti niiden materiaaliksi messingin.
”Messingin käyttö laivanrakennuksessa yleistyi vasta 1840-luvulla. Pystyimme näin rajaamaan hylyn mahdollista ajoitusta. Nuorehko ajoitus tarkoitti myös sitä, että hylystä olisi paljon aikalais- ja arkistotietoa tarjolla”, Brchisky kertoo.
Haaksirikko tunnettiin arkistoista
Hylyt.net-palvelusta löytyi tieto Bedfordista, jonka oli arvioitu uponneen vuonna 1865 lähelle hylyn löytöpaikkaa. Brchisky vertasi Lloyd’s Registerin asiakirjoja hylyn ominaisuuksiin. Ajoituksen ja sijainnin lisäksi myös kaikki hylyn yksityiskohdat täsmäsivät Bedfordiin: rungon pituus ja muoto, kuparipellitys, rautapolvet, messinkipultit ja hylystä löytynyt vinssi.
”Tunnistamisen jälkeen Bedfordista löytyi paljon lisätietoa, muun muassa Rauno Koivusaaren blogi ja runsaasti vanhoja sanomalehtiartikkeleita, jotka käsittelivät haaksirikkoa”, Brchisky kertoo.
Suomalaiset sanomalehdet seurasivat haaksirikkoa ja pelastustöitä syksystä 1865 seuraavaan kevääseen. Artikkelit ovat luettavissa Kansallisarkiston verkkopalvelussa.
”Hylyn nopea tunnistaminen oli monen tekijän summa. Saavutettavissa oleva arkisto- ja muu tieto, hylkyjä tutkivien yksityishenkilöiden panostukset ja Museoviraston tutkimukset kohteella johtivat hienoon lopputulokseen.”
