09.03.2017

Inmarsat tutkailee omaa tulevaisuuttaan

Merenkululle ja ilmailualalle paikannuspalveluja tarjoava brittiyhtiö Inmarsat teki viime vuonna hyvän, 795 miljoonan dollarin liikevaihdon. Yhtiön mukaan sen parin seuraavan vuoden tunnuslukuja on kuitenkin vaikea ennustaa nykyisissä markkinaoloissa.

Viime vuonna satelliittiyhtiö hyötyi julkisten toimijoiden ja lentoyhtiöiden hyvästä kysynnästä, jotka paikkasivat merenkulun vaikeasti sujuneita bisneksiä. Tämän ansiosta Inmarsatin liikevaihto kasvoi 9,5 prosenttia 795 miljoonaan dollariin päättyneellä tilikaudella.

Merenkululle, lentoyhtiöille ja haja-asutusalueiden toimijoille satelliittipaikannusta tarjoavan yhtiön on kuitenkin vaikea povata omaa tulevaisuuttaan edes parin vuoden säteellä.

Inmarsat sanoo odottavansa liikevaihdon nousevan tänä vuonna 1,2-1,3 miljardiin dollariin ja seuraavana vuotena 1,3-1,5 miljardiin dollariin. Reutersin mukaan odotukset vastaavat markkinoiden ennusteita.

Kuitenkin Inmarsat varoittaa myös kasvavien markkinoiden haasteista, joita uudet satelliittipaikannuksen tarjoajat tuovat.

http://www.reuters.com/article/inmarsat-results-idUSASM0009V9

Jaa artikkeli