Perheristeilyihin erikoistunut Disney Cruise Line tilasi heinäkuun puolivälissä seitsemännen risteilyaluksensa, jonka rakentaa saksalainen Meyer Werft. Uusi tilaus on kolmas saksalaistelakalta tilattu alus ja uudisrakennus kuuluu samaan katraaseen kuin kaksi aiemmin tilattua, vuosina 2021 ja 2023 valmistuvaa risteilyalusta.
– Päätimme, että kaksi laivaa ei riitä kasvuumme lähivuosina. Kun kaikki kolme alusta ovat liikenteessä, olemme samalla kaksinkertaistaneet risteilyarmadamme, Walt Disney Parks and Resorts -liiketoimintayksikön hallituksen puheenjohtaja Bob Chapek sanoo.
Alusten nimistä, teemoista tai aikatauluista ei vielä ole tehty päätöksiä, mutta kaikki tarjoavat risteilyvieraille erilaisia ja ainutlaatuisia kokemuksia aivan Walt Disneyn malliin.
Puhtaita lng-aluksia
Noin 135 000 brt:n alukset käyttävät polttoaineena nesteytettyä maakaasua eli ne ovat niin sanottuja puhtaita laivoja. Aluksille tulee noin 1 250 hyttiä, joten ne ovat hieman suurempia kuin Disneyn uusimmat alukset, vuonna 2011 ja 2012 valmistuneet Disney Dream ja Disney Fantasy.
Disney Cruise Line on perustettu vuonna 1998 ja vuosien saatossa yhtiö on noussut perheristeilyihin erikoistuneiden varustamoiden eturiviin, telakkayhtiö Meyer kirjoittaa kotisivuillaan.
http://www.meyerwerft.de/en/meyerwerft_de/medien/presseticker/pressemitteilung_detail_26177.jsp