Kansainvälisiä markkinoita hallitsevat brittiläiset merivakuutusyhtiöt varautuvat brexitin tiimoilta avaamaan toimipisteitä EU:n sisällä. Brexit haavoittaa Britannian yhteyksiä EU:n finanssialalle, P&I -klubien sisäpiiriläiset sanovat.
Britannia on perinteisesti hallinnut maailman merenkulun vakuutusmarkkinoita, ja nyt näiden P&I (Protection and Indemnity) -klubien muuttoaalto Kyproksen ja Luxemburgin kaltaisiin EU-maihin heikentää saarivaltakunnan asemaa merivakuutuksissa. P&I -toiminta on taanut Britannialle miljardien puntien vuosittaiset tulot.P&I -klubit ovat varustamoiden omistamia lasti- ja alusvakuutusten tarjoajia, joita myös usein on varustamoherrojen salaseuroina pidetty. Britit pelkäävät P&I -klubien lähdön heikentävän maan asemaa myös merenkulun muilla palvelusektoreilla kuin vakuutusturvan tarjonnassa ja korvausvelvollisuuksien yhteisvastuullisessa täyttämisessä.
Useat kreikkalaisten omistamat varustamot ovat jo siirtäneet toimintojaan kotimaahan tai muualle EU:n sisälle. Ulkomaiset laivanvarustajat pelkäävät brexitin mitätöivän Britannian tähän saakka ulkomaalaisille yrityksille myöntämät veroedut, Reuters kirjoittaa.
P&I -klubit kuuluvat Lontoon Cityn kalustoon
Maailman 13 suuresta P&I -klubista kuusi kuuluu Britannian viranomaisten valvontavastuulle. Nämä klubit hallitsevat yli puolta maailman merivakuutusten markkinoista. Sitä paitsi monet brittien P&I -klubit ovat kuuluneet Lontoon Cityn merkittäviin toimijoihin ja kahden vuosisadan ajan.
Vaikka monet muutkin finanssiyhtiöt pelkäävät brexitiä, näyttävät P&I -toiminnan uhat suurimmilta nimenomaan siksi, että näissä bisneksissä valtaosa tuloista kertyy muista Euroopan maista kuin Britanniasta.
Kuuden suuren joukkoon kuuluvan London Clubin johtaja Anthony Jones sanoo klubin selvittävän ´aktiivisesti mahdollisuuksia toimia brexitin jälkeen muualla Euroopassa.´
– Olemme tehneet tiiviin listan maista, joiden lainsäädäntö voisi sallia toimintamme Euroopan talousalueen eli EEA:n puitteissa, Jones kertoo Reutersille.
Verottaja ja viranomaiset viehättävät Luxemburgissa
Hieman yllättäen monet vakuutusalan ja merenkulun asiantuntijat pitävät sisämaassa sijaitsevaa Luxemburgia yhtenä Lontoon – ja Ison-Britannian – pahimpana kilpailijana.
Kaksi brittien P&I -klubia – Shipowners Club ja West of England Club – on jo hankkinut toimiluvat ja rekisteröitynyt Luxemburgiin.
North Clubin edustaja sanoo klubin työstävän erilaisia suunnitelmia lähdön varalle, ja myös Britannia Club tutkii omia vaihtoehtojaan. Sitä vastoin Standard Clubin, UK Clubin ja Steamship Mutual Clubin johtajat eivät halua kommentoida herkkää tilannetta.
Sitä paitsi monet varustamot ja finanssiyhtiöt tunnetusti tykkäävät pikkumaan verokohtelusta. Samaa sanoo finanssipalveluja välittävä viranomainen eli Luxemburg for Finance, jonka edustajan mukaan monet brittiyhtiöt kaavailevat Luxemburgista brexitin jälkeistä pääkonttorinsa paikkaa.
Luxemburgin vakuutusalaa valvovan CAA:n johtaja Claude Wirion sanoo maansa erikoistuneen jo kauan sitten myös merivakuutuksia tarjoavien P&I -klubien toimintaan.
Kypros on puolestaan jo pitkään halunnut kehittää merenkulun palvelutarjontaa. Niinpä Kypros on houkutellut muuttajiksi varsinkin Lontoosta lähteneitä kreikkalaisvarustamoita.
Eräs tuntemattomana pysyttelevä kyprioottiviranomainen sanoo maan selvittäneen alustavasti myös P&I -klubien muuton mahdollisuuksia. Hän ei kuitenkaan halua nimetä Kyproksen neuvottelukumppaneita tässä arassa asiassa.
Aikaa ei ole hukattavaksi
Suurten P&I klubien kansainvälisen kattojärjestön (International Group of P&I Clubs) toimitusjohtaja Anrew Bardot sanoo muidenkin EU-maiden olevan kiinnostuneita P&I -toiminnasta. Tällaisia lainsäätäjiä on ainakin Saksassa, Irlannissa ja Kreikassa.
– Brexitiä ei voi jäädä odottelemaan, sillä myös EU-maiden lainlaatijat tarvitsevat aikaa valmistella uudet säännöt P&I -toiminnalle, Bardot korostaa ajan rajallisuutta.
EU-maat tuottavat jopa 30-50 prosenttia Britannian P&I -klubien tulovirroista, ja tämä johtuu osittain kreikkalaisten laivanomistajien hallitsemista markkinoista. Esimerkiksi maailman tunnetuin erikoisvakuutusten tarjoaja, Lloyd´s of London hankkii vain 11 prosenttia tuloistaan saarivaltion ulkopuoliselta EU-alueelta.
Lontoon finanssialueen edunvalvojan City of London Corporationin tukimuksen mukaan brittiyhtiöt tuottivat yli miljardi puntaa maailman merenkulun 7,5 miljardin punnan vakuutusmaksuista vuonna 2014.
http://www.reuters.com/article/britain-eu-insurance-shipping-idUSL8N1G24AG