Bulkkivarustamoiden kohdalla pahin on ohi kituliaiden vuosien jälkeen, joiden aikana vähiä rahteja tavoitteli aivan liian monta alusta. Bulkkereiden omistajat suhtauvat silti varovaisen toiveikkaina tulevaisuuteen.
Kuivaa bulkkia kuten hiiltä, rautamalmia ja viljaa kuljettava ala on viime vuosina lukeutunut merenkulun eräisiin heikoimmin menestyneisiin sektoreihin. Esimerkiksi Kiinan talouden kuntoa ja maan raaka-ainetarpeita seurataan yhä tarkasti.
Alalta on hävinnyt joitakin toimijoita ja esimerkiksi korealaisen Hanjinin konkurssin yhtenä syynä pidetään sitä, että varustamo laajensi bulkkikuljetuksiaan, Reuters kirjoittaa.
Vähemmän uudisrakennuksia luvassa
Aivan viime viikkojen aikana bulkkeripomojen toiveet ovat kuitenkin hienoisesti kohentuneet, koska ensi vuonna valmistuu aiempaa vähemmän bulkkialuksia ja koska teollisuuden raaka-ainetarpeet ovat jo kasvamaan päin.
– Bulkkialalla kukaan ei odota markkinoiden ryntäystä buumiin. Silti pahin on jo ohi ja markkinat ovat tasapainottuneet, Pacific Basinin toimitusjohtaja Mats Berglund sanoi Lontoossa järjestetyssä Nordea Markets -seminaarissa keskiviikkona.
Merenkulun rahtimarkkinoita seuraavan Baltic Exchangen bulkki-indeksi kohosi viime kuussa korkeimpiin lukemiinsa lähes kahteen vuoteen.
– Olemme lopultakin pääsemässä markkinoiden normaalitilanteeseen, jota olemme jo vuosien ajan odottaneet, Genco Shippingin toimitusjohtaja John Wobensmith sanoi Lontoon tilaisuudessa.
Finanssikriisi suurin syypää alan taantumaan
Diana Shippingin toimitusjohtaja Ioannis Zafirakisin mielestä markkinat tarvitsevat vielä ainakin kahdeksan kuukautta, jotta kohentuneista rahtihinnoista aletaan todella hyötyä.
Kuivabulkkien tuskien taival alkoi vuoden 2008 finanssikriisistä ja markkina on pysynyt heikkona sen jälkeen. Tämänkin vuoden alussa rahtien hinnat syöksyivät reippaasti.
Eagle Bulk Shippingin toimitusjohtaja Gary Vogel kehottaa bulkkivarustajia pidättyväisyyteen eritoten uusien alusten tilaamisessa. Hänen mielestään nykymaailma ei tarvitse enempää bulkkereita. Samaa mieltä on Gencon Wobensmith.
http://www.reuters.com/article/shipping-drybulk-idUSL5N1E25H1