Suomen Laivahistoriallinen Yhdistys yhdessä Suomen Majakkaseuran, Perämeren Pookit ry.n sekä Meriliiton ja Suomen Höyrypursiseuran kanssa kävivät onnittelemassa alusta merkkipaalun saavuttamisesta.
Merkkipaalu merkitsee käytännössä, että alus voitaisiin liittää perinnelaivarekisteriin eli museolaivojen kategoriaan. Varustamon edustajien mukaan nuorukainen on kuitenkin täydessä vireessä ja sen vuotta nuorempi sisarlaiva Sisu oli nytkin töissä Perämerellä.
Urhon vieressä.
Täydessä valmiudessa olleen aluksen päällikkö merikapteeni Timo Jeskanen olikin optimisti, että Perämerellä leudosta talvesta huolimatta vielä saatettaisiin tarvita lisäkapasiteettia.
Suomi oli sodan jälkeen rakennuttanut vanhoja höyrymurtajia ja sotakorvauksena luovutettuja parhaita murtajia korvaamaan rakennuttanut Voiman, kolme Karhu-luokan murtajaa sekä vahvemmat Tarmon, Varman ja Avun.
Näistä investoinneista huolimatta Perämeren satamat olivat edelleen kiinni kaiket talvet. Erinäisten selvitysten ja poliittisten kädenvääntöjen ja mkh:n pääjohtaja Helge Jääsalon ankarien ponnistelujen ja VR:n kanssa käydyn taistelun jälkeen valtiovalta lopulta päätyi rakentamaan uuden sukupolven ja uuden teholuokan murtajat, joilla kaikki satamat voitaisiin pitää ympärivuotisesti auki. Urho tilattiin joulukuussa 1970 ja sen runkomuoto kehitettiin Wärtsilän juuri valmistuneessa jäämallikoelaitoksessa Vallilassa. Murtaja laskettiin vesille 30.5.1974.
Teksti Mikko Niini, Kuvat Pekka Väisänen
