Finnlines lisää Irlanti–Belgia-reitille toisen roro-aluksen

Varustamon mukaan reitti on osoittautunut menestyksekkääksi. Aikarahdattu Lismore aloittaa reitillä toukokuun lopussa.

M/s Lismore. Kuva: Finnlines

”Irlannin ja Belgian välisellä reitillämme on ollut kasvavaa kysyntää, ja olemme iloisia voidessamme tarjota asiakkaillemme lisäkapasiteettia ja joustavuutta”, Finnlinesin Deputy Line Manager Umberto Raimo kertoo yhtiön tiedotteessa.

M/s Lismore aloittaa reitillä viikolla 22 yhdessä M/s Finnwaven kanssa. Aikarahdattu Lismore lähtee ensimmäisen kerran Zeebrüggesta 28. toukokuuta 2026.

Lisäalus tuo kolmannen lähdön molempiin lähtösatamiin. Zeebrüggessa tehtävä uudelleenlastaus tarjoaa myös jatkoyhteydet Suomen, Puolan, Ison-Britannian ja Espanjan liikenteeseen sekä Grimaldi-konsernin verkostoon.

P&O Ferriesin mukaan järjestely parantaa myös M/s Lismoren käyttöastetta.

”Olemme iloisia yhteistyöstä Finnlinesin kanssa, sillä järjestelyn ansiosta voimme maksimoida M/s Lismoren käyttöasteen säilyttäen samalla arkipäivien perusliikenteen aikataulun. Kyseessä on joustava järjestely, josta hyötyvät niin yrityksemme kuin asiakkaammekin”, kertoo P&O Ferriesin Fleet Director Stewart Hayes.

Kolmas satamakäynti molempiin satamiin

Finnlinesin mukaan lisäkapasiteetti parantaa reitin palvelutasoa ja lisää joustavuutta asiakkaille.

”Tämä parannus on mahdollinen tiiviin yhteistyön ansiosta Rosslaren ja Zeebrüggen terminaalien sekä asiakkaidemme kanssa. Tehokas toimintamallimme näkyy konkreettisesti kolmantena satamakäyntinä molemmissa satamissa”, sanoo Finnlinesin Traffic Manager Juha Anjala.

Rosslare Europortissa Finnlinesin reitin laajentumista pidetään vahvistuksena sataman asemalle Irlannin ja Manner-Euroopan välisessä liikenteessä.

”Jatkuvat investoinnit satamaan varmistavat, että pystymme jatkossakin houkuttelemaan uusia palveluja ja liikennöitsijöitä, mikä hyödyttää Irlannin ja Euroopan välisiä toimitusketjuja”, sanoo Glenn Carr, Director, Commercial Business Units for Iarnród Eireann, Port Authority for Rosslare Europort.

Aluksilla tilaa noin 260 perävaunulle

M/s Lismoren rahtikapasiteetti on 4 076 kaistametriä. M/s Finnwaven kapasiteetti on 4 192 kaistametriä.

Molemmat alukset voivat kuljettaa noin 260 perävaunua, ja niissä on tilaa 12 kuljettajalle.

Lähdöt

Zeebrügge ti 23:30 – Rosslare to 04:30
Zeebrügge to 20:30 – Rosslare la 04:30
Zeebrügge la 15:00 – Rosslare su 20:00
Rosslare ma 03:00 – Zeebrügge ti 11:30
Rosslare to 22:00 – Zeebrügge la 06:00
Rosslare la 14:00 – Zeebrügge su 23:59

 

Vaula Aunola

Jaa artikkeli