Oli mukavaa lukea merenkulkijoiden historiasta. Ennen miehet pystyivät lähtemään messikalleksi jo 15-vuotiaina, niin isänikin teki. Silloin ei vielä pätevyyskirjoista ollut niin väliä, messikallesta matruusiksi saattoi nousta, kun oli tarpeeksi työskennellyt messissä.
Kapteeni oli tietenkin kaikkein ylin – ja sai olla tyytyväinen, jos kapteeniksi sattui mukava tyyppi. Tietenkin niitä toisenlaisiakin oli. Tämä kirja kertoo elävästi, millaista oli seilata tiukan ja äkkipikaisen kapteenin alaisuudessa.
Tätä kirjaa lukiessa saattoi aistia, millaista oli seilata Suomen Joutsenen ja tankkerin mukana.
Tapani Tukiainen pääsi Italian Savonaan merimiespapiksi vuoden ajaksi. Silloin tuli tutuksi Italian viranomaisten järkyttävän hidas toiminta asiapapereiden ja erilaisten lupien hoitamisessa. Eikä valittaa voinut.
Oli kiinnostavaa lukea, miten laivat poikkesivat Savonan sekä sen ympäristön satamiin. Merimiespalvelutoimisto perustettiin 1973, ja sitä ennen merimiespapit huolehtivat merimiesten kirjeistä laivoille ja postiin sekä toivat kirjoja laivoille satamissa.
Merimieskirkon toiminta tuli eläväksi kirjan myötä. Papit toimivat myös ulkosuomalaisten hyväksi, eli Italiassa asuvien suomalaisten. Oli jumalanpalveluksia ja kastamisia.
Tukiainen pääsi jopa Vatikaaniin Johannes Paavali II:n yksityisaudienssille toimiessaan Lapuan Hiippakunnan piispa Yrjö Sariolan ja vaimonsa sekä Suomen katolisen kirkon dominikaani-isän Martti Voutilaisen vierailun käytännön toteuttajana.
Kirja oli mukaansatempaavaa luettavaa, mielenkiintoisia tarinoita, historiaa ja aitoa elämää.
Ehkä kirja oli senkin takia mielenkiintoinen, että itsekin päädyin aikoinaan merenkulkijaksi. Ja sattumalta olimme Välimeren risteilyllä viime syksynä ja yksi kaupunki, johon poikkesimme, oli juuri Savona.
Teksti Helena Lylyharju
