Luotsausmaksurakenteen uudistamisella parannetaan perittyjen maksujen kustannusvastaavuutta. Luotsausmaksurakenteen tarkistus tarkoittaa käytännössä suurempia muutoksia lyhemmillä matkoilla ja vastaavasti pienempiä muutoksia pidemmillä luotsausmatkoilla.
Luotsausmaksuja ei tarkistettu vuosina 1999 – 2010 kertaakaan. Nyt tehtävällä maksutarkistuksella korjataan syntynyttä epätasapainoa, joka aiheutuu kustannustason noususta ja luotsauskysynnän alenemisesta aiheutuvien tulojen vähenemisestä.
Luotsauspalvelua tarjotaan kaikille luotsattavaksi määrätyille väylille vuoden jokaisena päivänä vuorokauden ympäri. Laajan palveluverkoston ja jatkuvan palveluvalmiuden ylläpitäminen aiheuttaa kustannuksia.
Valtioneuvosto päätti lokakuussa 2009 englannin kielellä suoritettavan linjaluotsaustutkinnon käyttöön ottamisesta 1.7.2011 lukien. Finnpilot on esittänyt huolensa Valtioneuvoston päätöksen vaikutuksista meriturvallisuudelle. Linjaluotsaustutkinnon laajenemisen ennakoidaan laskevan Finnpilotin luotsaustuloja noin 28 prosenttia vuonna 2012. Palveluverkoston ja palveluvalmiuden ylläpitämisestä aiheutuvat kustannukset eivät kuitenkaan laske kysynnän alenemisenkaan myötä, mikä lisää paineita hintojen tarkistamiselle entisestään.
Suomessa perittävät luotsausmaksut ovat maksutarkistuksenkin jälkeen Euroopan edullisimpia. Suomessa perittävät luotsausmaksut ovat muun muassa Viron ja Ruotsin perimiä luotsausmaksuja huomattavasti huokeampia.
Finnpilot Pilotage Oy on valtion omistama, vuonna 2011 toimintansa aloittanut luotsausyhtiö. Luotsaustoiminto eriytettiin vuoden 2004 alusta Merenkulkulaitoksesta Luotsausliikelaitokseksi. Luotsausliikelaitos yhtiöitettiin vuoden 2010 lopussa Finnpilot Pilotage Oy:ksi.