Maailman suurin konttivarustamo Maersk Line on huolissaan USA:n tulevasta talouspolitiikasta, joka uhkaa supistaa maailmankauppaa. Varustamon talousjohtaja Trond Westlien mukaan Yhdysvaltain presidentinvaalien tulos ei silti uhkaa Maerskin sopimuksia maassa.
– Alhaiset kaupan esteet tukevat kaupan kasvun ohella koko talouden kasvua, Westlie sanoi Bloombergin haastattelussa perjantaina.
Clinton ei ole Trumpia viattomampi
Westlien mukaan kasvava protektionismi heikentää maailman talouskasvua. Talousjohtaja saa näkemyksilleen tukea Tanskan ulkoministeri Kristian Jenseniltä, joka myöntää pelkäävänsä Donald Trumpin voittoa.
Varustamopomon mielestä sekä Donald Trumpin että Hillary Clintonin tiukentuneet kannat vapaakauppaan vihjaavat protektionismin noususta.
Kumpikin ehdokas tähdentää kampanjoissaan tukevansa amerikkalaisten työpaikkojen säilymistä. Eritoten Tyynenmeren kauppasopimus (Trans-Pacific Partnership) näyttää hiertävän ehdokkaita.
Westlie ei halua kommentoida kummankaan kandidaatin esittämiä poliittisia keinoja.
Trumpilla tiukat Nato-kannat – vapaamatkustajia ei sallita
Ja vaikka Tanskan kaltainen Pohjoismaa on perinteisesti pidättäynyt puuttumasta muiden valtioiden sisäisiin asioihin, ulkoministeri Kristian Jensen on erityisen huolestunut republikaanien kandidaatin Trumpin puolustuspoliittisista kannoista ja suhteista Natoon.
– Trumpin mukaan Nato-maat saavat USA:lta tukea vain maksua vastaan. Muiden jäsenmaiden pitää tehdä Yhdysvalloille joitakin vastapalveluksia, ministeri sanoo.
Myös Maailmanpankki (World Bank) tähdentää vapaakauppaa, joka on yksi keino taistella köyhyyttä vastaan. Maailman kauppajärjestö WTO (World Trade Organisation) arveli huhtikuussa maailmankaupan kasvan tänä vuonna vain 3,6 prosenttia eli hitaammin kuin viimeisten 25 vuoden aikana.
Maersk kuljettaa vuosittain 15 prosenttia maailman kaikista valmistuotteista. Konttivarustamo on kilpailijoiden tapaan kärsinyt alhaisista konttirahtien hinnoista.
Viimeksi kuluneella neljänneksellä Maerskin tappio oli 151 miljoonaa dollaria. Vuotta aiemmin yhtiö teki 507 miljoonan dollarin voiton.