Tanskalainen varustamojätti A.P. Möller-Maersk on joutunut kotimaassaan ankaraan mediamyllytykseen, joka johtuu konttialusten romutuspaikoista ja romuttajien vaarallisista työoloista. Maersk sanoo yrittävänsä kohentaa intialaisten purkajien työoloja, mutta arvostelua tulee silti tuutin täydeltä.
Maersk sanoo katuvansa myös sitä, että North Sea Producer -niminen alus vietiin ´epähuomiossa´ Intian sijasta Bangladeshiin romutettavaksi. Bangladeshissa ja Pakistanissa romuttajien tilanne on vielä Intiaakin ankeampi.
Tanskan TV2 näytti viime viikolla ohjelman, jossa intialaisen laivanromuttajat kiipeävät arveluttavia köysitikkaita pitkin maihin ajetun aluksen partaan yli.
Suomessakin on nähty – esimerkiksi Finnjetin romuttamisen yhteydessä – samanlaisia ohjelmia, joissa paljasjalkaiset romuttajat kantavat metallinpaloja laivoista rantaan. Ansiot riippuvat kannetun metallin painosta.
Halvimman romuttajan etsimistä
Suurin osa varustamoista lähettää vanhat alukset romutettavaksi joko Intiaan, Bangladeshiin tai Pakistaniin. Lopullinen valinta riippuu siitä, kuka tekee työn halvimmalla.
Maailman suurin konttivarustamo Maersk lähetti kesällä kaksi alusta romutettavaksi Shree Ramin romuttamoon Alangiin Intian. Myös Finnjet romutettiin Alangissa vuonna 2007.
– Olemme vuosien mittaan solmineet kumppanuuden Shree Ramin romuttamo numero 78 kanssa. Tiedämme kyllä, etteivät heidän standardinsa yllä tanskalaiselle tasolle, mutta uskomme, että aktiivinen läsnäolomme ajan mittaan kohentaa intialaisten työoloja, Maerskin edustaja Simon Mehl Augustesen sanoo Reutersille.
Shree Ram väittää turvaavansa työntekijöiden oikeudet. Kuitenkin Danwatch, Politiken ja Tanskan TV2 saivat selville, ettei työntekijöillä ole työsopimuksia ja että he altistuvat myrkyllisille höyryille laivoja romutettaessa.
– Maerskilla itsellään on riittävät standardit näihin töihin. Varustamo väittää intialaisten seuraavan näitä toimintatapoja, mutta eivät intialaiset sitä tee, Alborgin yliopiston professori ja työturvallisuuden asiantuntija Peter Hasle sanoo.
Yksi maailman vaarallisimmista ammateista
YK:n työjärjestö ILO pitää laivojen romuttamista erittäin vaarallisena ja saastuttavana ammattina.
Romuttajien käyttämää menetelmää nimitetään rantauttamiseksi (beaching). Tässä alus ajetaan nousuveden aikana hiekkarantaan, jolloin laskuvesi jättää sen korkealle maalle. Sitten romuttajat kiipeävät rällakät kourassa laivaan ja alkavat leikata paloja irti.
Professori Haslen mukaan työolot ovat Bangladeshissa vieläpä Intiaakin varallisemmat. Maersk sanoo olevansa ´erittäin pahoillaan´ siitä, että North Sea Producer ajettiin vahingossa Intian sijasta Bangladeshiin. Varustamon mukaan alus oli myyty amerikkalaisyhtiölle, joka lähetti sen Bangladeshiin.
Joka tapauksessa Maersk on saanut siipeensä tanskalaispoliitikoilta, joiden mielestä varustamon pitää seurata tarkemmin laivojensa viimeisiä hetkiä.
NGO Shipbreaking Platformin mukaan maailmassa romutetaan joka vuosi keskimäärin tuhat alusta. Näistä 70 prosenttia päätyy eteläisen Aasian rannoille.