Maailman suurinta kansallista sijoitusrahastoa hallinnoiva Norjan keskuspankki evästää maan hallitusta hankkiutumaan eroon öljy- ja kaasuyhtiöiden osakkeistaan. Tällaisilla neuvoilla on suuri merkitys energia-alan sijoitusmarkkinoilla, uutisen kertoneet EU:n uutispalvelu Euractiv ja sen kumppani sanomalehti Gurdian sanovat.
Norjan Pankin hallinnassa on kaikkiaan biljoonan eli tuhannen miljardin dollarin verran kansallista varallisuutta, joka on rahastoitu sen varalle, että raakaöljyn hinta tulee lopulta ja peruuttamattomasti putoamaan.
Norjan kansallisen itsenäisyysrahaston perusta rakentuu öljystä ja kaasusta saaduille myyntituloille, joista noin 300 miljardia kruunua eli 31 miljardia euroa on sijoitettu öljy- ja kaasuyhtiöiden osakkeisiin. Tämä vastaa noin kuutta prosenttia rahaston koko pääomasta.
Salkunhoitajan eli Norjan keskuspankin pessimistinen näkemys ja myyntisuositus pudotti Euroopan energiayhtiöiden osakekursseja lavealla haitarilla viime perjantaina. Öljy- ja kaasuosakkeiden indeksi on nyt alhaisimmillaan sitten lokakuun puolivälin.
– Öljy- ja kaasuosakkeista saadut voitot ovat pysytelleet merkittävästi alhaisempina kuin muista osakeomistuksista saadut tuotot. Siksi pankin näkemyksen mukaan hallituksen kannattaa vähentää markkinariskejä investoimalla muihin osakkeisiin kuin energiayhtiöiden omistuksiin, Norjan Pankki muotoilee sijoitusneuvonsa.
Hallitus kuulee pankin neuvoja
Norjan valtiovarainministeriö lupaa ottaa huomioon keskuspankin neuvot, mutta ministeriön mukaan hallitus ei tee suuria päätöksiä ilman perinpohjaisia selvityksiä, jotka valmistuvat vasta ensi vuoden puolella.
Keskupankki ei ole antanut takarajaa tai aikataulua siihen, mihin mennessä itsenäisyyden rahaston pitäisi luopua öljy- ja kaasuomistuksistaan. Kuitenkin pankki korostaa, että omistusten hajauttaminen on viisasta sijoituspolitiikkaa.
Norjan itsenäisyysrahasto GPFG:n omistuksessa oli viime vuoden lopussa 5,3 miljardin dollarin arvosta Royal Dutch Shellin osakkeita. Muita suuria omistuksia olivat ExxonMobil (3,064 miljardia), Chevron (2,04 miljardia), BP (2,02 miljardia) ja ranskalainen Total (2,01 miljardia dollaria).
Rahastolla on myös yli miljardin dollarin omistukset öljyalalle palveluja tuottavassa Schlumbergerissä ja Italian kansallisessa öljy-yhtiö Enissä.
Norja ei suinkaan ole ainoa maa, jossa varaudutaan raakaöljyn hinnan alentumiseen ja öljyvarantojen loppumiseen. Myös muut öljymaat, Saudi Arabia etunenässä, suunnittelevat taloutensa rakentamista muiden tukijalkojen varaan.