23.10.2016

Olympicin huoltoaluksille merkittävä lisärahoitus

Norjalainen öljynporauslauttojen huoltovarustamo Olympic Shipping sanoo saaneensa sijoittajilta lupauksen 500 miljoonan Norjan kruunun eli lähes 62 miljoonan dollarin lisärahoituksesta. Olympic kärvistelee suurissa veloissa, joiden alkusyy on raakaöljyn alhainen hinta.

Lainaajat edellyttävät samalla laajoja sopeuttamistoimia Olympicilta. Tämä merkitsee muun muassa vanhojen osakkeenomistajien sitoutumista rahoituspakettiin samoilla ehdoilla kuin uusienkin, Reuters kirjoittaa.

Rahoituskonsortioon kuuluvat Olympicin pääomistajan Stig Remoeyn hallitsemat yhtiöt.

Varustamo kyntää syvällä

Olympic operoi nykyisin 23:lla porauslauttojen huoltoaluksella. Varustamon kokonaisvelat olivat toisen neljänneksen lopussa kaikkiaan 4,9 miljardia Norjan kruunua.

Tämän lisäksi Olympicilla on 690 miljoonan kruunun velat rahoituspapereista ja lyhytaikaista velkaa kaikkiaan 237 miljoonaa kruunua, joten Olympic kyntää todella syvissä veloissa.

Norjan öljyala käy laajemminkin läpi toimintojen uudelleenjärjestelyjä. Raakaöljyn hinnan romahduksen jälkeen öljy-yhtiöt ovat leikanneet investointejaan vuodesta 2014 lähtien, ja tämä tietysti näkyy Olympic Shippingin kaltaisten huoltovarustamoiden tominnassa.

http://www.reuters.com/article/olympic-debtrenegotiation-idUSL8N1CK3R0

Jaa artikkeli