06.11.2017

Rajatarkastukset jatkuivat vilkkaina Suomenlahden merivartiostossa

KUVA: Torstain viranomaisyhteistyöharjoituksesta matkustaja-aluksella.

Helsingin satamien risteilyaluskausi päättyi muutama viikko sitten. Sataman rajatarkastusyksikön tarkastamien kansainvälisten risteilyalusten matkustajamäärä oli vuonna 2017 yhteensä noin 450 000 henkilöä. Viime vuoteen verrattuna matkustajamäärissä oli kasvua noin 15 prosenttia, ja ensi vuodelle risteilyalusten matkustajaliikenteen odotetaan kasvavan edelleen. Myös tarkastettavien alusten määrä kasvoi tänä vuonna noin 14 prosenttia. Risteilyalusten matkustajissa eniten oli Yhdysvaltojen ja Saksan kansalaisia.

Viikolla 44 Helsingin ja Pietarin välisen lauttaliikenteen matkustajamäärät olivat korkeita ajankohtaan nähden. Tähän vaikutti etenkin viime viikkoinen syyslomaviikko Venäjällä.

Helsinki-Vantaan vilkas viikko

Helsingin rajatarkastusosaston viikkoon 44 sisältyi muun muassa 16 etsintäkuulutusta, neljä käännytystä, sekä kolme väärää tai väärennettyä asiakirjaa. Yhdessä tapauksessa matkustaja esitti väärennetyt Italian passin sekä ajokortin, ja toisessa tilanteessa lähtötarkastuksessa tavattiin henkilö, jonka epäiltiin käyttävän toiselle henkilölle kuuluvaa matkustusasiakirjaa. Viikolla päivittäiset iltapäivän ruuhkatuntien matkustajamäärät Helsinki-Vantaan lentoasemalla vaihtelivat 2 600 ja 3 600 matkustajan välillä. Sunnuntai oli matkustajamäärän osalta viikon vilkkain päivä.

Helsingin rikostorjuntayksikössä aloitettiin viime viikolla kuusi uutta esitutkintaa, joiden nimikkeitä olivat laittoman maahantulon järjestäminen, valtionrajarikos, väärän henkilötiedon antaminen ja väärennys.

Veneitä yhä paljon vesillä

Viikolla 44 Suomenlahden merivartiosto suoritti 10 meripelastus-, avustus- ja virka-aputehtävää. Vakavammilta tapauksilta vältyttiin. Merkittävämpänä merivartioston meripelastustehtävänä oli rahtialuksen konevika Porvoon edustalla. Alus joutui ankkuroitumaan ja odottamaan hinausta, ja merivartioston vartiolaiva Turva turvasi konevikaista alusta koko tapahtuman ajan.

Isommat huvivenesatamat alkavat tyhjenemään, mutta esimerkiksi mökkeilijöiden pienempiä veneitä on yhä runsaasti vesillä Suomenlahden alueella.  Muutaman hinauksen lisäksi merivartiosto antoi eri tapauksissa virka-apua niin lääkintätoimelle, poliisille kuin pelastustoimellekin. Lisäksi Suomenlahden merivartiosto osallistui viime torstaina järjestettyyn viranomaisten yhteisharjoitukseen Eckerö Linella.

Jaa artikkeli