Saudi Arabian kansallinen öljy-yhtiö Saudi Aramco on sopinut kolmen kumppanin kanssa kaikkiaan 5,2 miljardin dollarin hankkeesta rakentaa Persinlahden suurin telakka. Hanke liittyy kuningaskunnan haluun vähentää taloutensa riippuvuutta pelkästä öljystä.Halvat raakaöljyn hinnat ovat hidastaneet Saudi Arabian talouskasvua ja niinpä maa haluaa luoda teollista toimintaa ja tuottaa sellaisia tuotteita, joita kuningaskunta on perinteisesti tuonut ulkomailta, New York Times kirjoittaa.
Valtion rahat sijoittajien syöttinä
Strategiana on käyttää hankkeisiin isot summat valtion rahoja, joilla houkutellaan ulkomaisia kumppaneita ja sijoittajia. Aramcon tiedotteen mukaan se on sopinut yhteistyöstä toisen valtionyhtiön, National Shipping Co. of Saudi Arabia (Bahri) -varustamon, suunnitteluyhtiö Lamprellin ja eteläkorealaisen Huyndai Heavy Industriesin kanssa telakan rakentamisesta.
Pinta-alaltaan 4,3 neliökilometrin telakka aiotaan rakentaa Ras Al Khairiin Saudi Arabian itärannikolle. Lamprellin tiedotteen mukaan Maritime Yardsista tulee Persianlahden suurin telakka. Aikataulu on nopea, sillä tuotannon on tarkoitus alkaa vuonna 2019 ja maksimikapasiteettiin päästään vuonna 2020.
Monimutkaiset omistussuhteet
Valtio investoi hankkeeseen 3,5 miljardia dollaria. Lisäksi valtiollinen Saudi Industrial Development Fund antaa telakalle noin miljardin dollarin luottotakaukset.
Lamprell saa 20 prosentin osuuden 140 miljoonan dollarin sijoituksella. Aramco satsaa hankkeeseen 351 miljoonaa dollaria ja sen omistusosuus on 50,1 prosenttia.
Bahrin 19,9 prosentin osuus maksaa varustamolle 139 miljoonaa dollaria. Hyundai saa kymmenen prosenttia 70 miljoonalla dollarilla.
Lamrellin osake kovassa kurssissa
Tilauskantakin näyttää olevan heti alusta alkaen vakaalla pohjalla. Bahri tilaa telakalta ainakin 75 prosenttia tarvitsemistaan aluksista kymmenen seuraavan vuoden kuluessa. Näihin kuuluu vlcc-supertankkereita.
Lamprellin mukaan Aramcon emoyhtiö tilaa telakalta 20 jack up -porauslauttaa ja offshore -tukialuksia.
Kovassa nosteessa olevan Lamprellin osake pomppasi 13 prosenttia Lontoon pörssissä heti tiedotustilaisuuden jälkeen, Bloomberg kirjoittaa.