Rahoitusvaikeudet koettelevat Singaporeen sijoittuneita varustamoita sekä öljy- ja kaasualan toimijoita. Markkinoilta ei tunnu löyttävän uutta velkarahaa vanhojen sitoumusten täyttämiseksi. Yritysten rahoitusasemaa on pahentanut sekä maailmankaupan taantuma että energiahintojen romahtaminen.
Korjaustelakkatoimintaa harjoittava singaporelainen ASL Marine Holdings yritti perjantaina saada markkinoilta 25 miljoonan Singaporen dollarin eli 17,9 miljoonaan US dollarin lisävelan turvatakseen maaliskuussa lankeavien obligaatioidensa takaisinmaksun.
Samana päivänä poraustorneja huoltava Swissco Holdings sai velkojiltaan tiedotteen, jossa yhtiön sanottiin jääneen jälkeen velkojen ja korkojen tässä kuussa langenneissa maksuista.
Romahtanut öljyn hinta kuristaa kaikkia
Maksu- ja rahoitusvaikeudet leviävät kulovalkean tavoin kaupunkivaltion lukuisissa varustamo- ja energia-alojen yrityksissä. Varustamoyhtiö Rickmers Maritime sanoo, että sen velkojat vaativat rahojensa takaisinmaksua.
Bloombergin mukaan konttiliikenne Singaporen satamassa putosi 8,7 prosenttia jo viime vuoden aikana ja on jatkunut tanä vuonna. Raakaöljyn hinnan romahtaminen kaksi vuotta sitten painaa alueen kaikkia öljy- ja kaasualan offshore -toimijoita.
Luottoluokittaja S&P Global Ratings ei näe mitään parannusta singaporelaisyhtiöiden ahdinkoon.
– Öljysektori pysyy paineiden alaisena, koska emme odota raaka-aineiden hintojen parantuvan lähiaikoina, S&P:n Aasian ja Tyynenmeren alueen johtaja Bertrand Jabouley sanoo.
Listattu ASL Marine pahasti köysissä
Singaporen pörssissä listattu ASL Marine aloitti toimintansa romunkerääjänä vuonna 1974. Nykyään yhtiö operoi korjaustelakkaa Indonesian Batamissa, jossa se korjaa porauslauttoja ja niiden huoltoaluksia.
ASL kertoi perjantaina, että se uskoo yhä pankkiensa ja vanhojen osakkeenomistajiensa tukeen uusien lainojen saamiseksi.
ASL:n velkapapereita lankeaa maksuun sadan miljoonan Singaporen dollarin arvosta ensi maaliskuussa. Viime kesäkuun alusta lähtien yhtiön obligaatioiden arvosta on sulanut 22 Singaporen senttiä, ja nykyään velkapapereiden hinta on 70 senttiä dollaria kohti.
Kesäkuun lopussa ASL:n kassassa oli rahaa ja lyhytaikaisia saatavia 21,6 miljoonaa Singaporen dollaria. Samaan aikaan kokonaisvelan määrä oli 592,2 miljoonaa Singaporen dollaria.
ASL Marinen toimitusjohtajan Ang Kok Tianin toimisto ei ole vastannut Bloombergin soittopyyntöihin.