11.12.2017

Sri Lanka liisasi Kiinalle sataman 99 vuodeksi

Rahapulassa kärvistelevä Sri Lanka on virallisesti luovuttanut saarivaltion eteläkärjessä sijaitsevan suursataman kaupalliset toiminnot kiinalaiselle operaattorille. Kiina on samalla maksanut Sri Lankalle 292 miljoonaa dollaria satamadiilissä, jonka arvoksi on sovittu 1,12 miljardia dollaria, valtiovarainministeri Mangala Samaraweera kertoo Reutersille.

Viime heinäkuussa allekirjoitetun sopimuksen mukaan Hambantotan satama siirtyy 99 vuoden ajaksi kiinalaisenChina Merchants Port Holdingsin hallintaan. Hambantota sijaitsee lähellä maailman vilkkaimpiin kuuluvia Intian valtameren väyliä Aasian ja Euroopan välillä.

Hambantotan nähdään esittävän suurta roolia Pekingin hallituksen kaavailemissa ”Yksi väylä, yksi tie” -hankkeissa, joita kiinalaisilla tuntuu putkahtevan vireille vähän joka ilmansuunnalla.

Srilankalainen avaus kaatui olemattomaan liikenteeseen

Alun perin Hambantotan satama avattiin jo vuonna 2010 kotimaisin eli SLPA:n (Sri Lanka Port Authority) voimin. Kaikkiaan 1,5 miljardin dollarin hanke kuitenkin tyrehtyi nopeasti olemattomiin liikennemääriin.

Nyt satamaministeri Mahinda Samarasinghe vakuuttaa Sri Lankan parlamentille, että hallitus saa kiinalaisilta kuukausittaisen, noin sadan miljoonan dollarin stipendin. Lisäksi ministerin mukaan kiinalaiset  maksavat puolen vuoden päästä 585 miljoonan dollarin kertaerän.

Alun perin hallitus kaavaili liisaavansa kiinalaisille 80 prosentin osuuden satamatoiminnoista, mutta tämä kaatui satamatyöläisten ammattiliikkeen vastahankaan.

Kesällä tehdyn sopimuksen mukaan Colombon hallitus valvoo sataman suurempia kuvioita, kuten turvallisuutta ja työntekijöiden kansallisuuksia. Kiinalaisten hallussa on 70 prosenttia satamatoiminnoista.

Kiinan suunnitelmat saarella huolestuttavat lähellä ja kaukaa

Hallitus- ja diplomaattilähteiden tietojen mukaan ainakin Yhdysvallat, Intia ja Japani ovat esittäneet huolensa siitä, että Kiina voi rakentaa sataman yhteyteen oman laivastotukikohdan, New York Times kirjoittaa.

Intian hallitus on neuvotellut Colombon kanssa Hambantotan lähellä sijaitsevan lentokentän operoimisesta.

https://www.reuters.com/article/sri-lanka-china-ports/sri-lanka-hands-port-formally-to-chinese-firm-receives-292-mln-idUSL3N1O908U

 

https://www.nytimes.com/reuters/2017/12/08/world/asia/08reuters-sri-lanka-china-port.html

Jaa artikkeli