12.12.2016

USA:n liuskekaasua laivataan Japaniin asti

Pohjois-Amerikan energiamarkkinat mullistanut amerikkalainen liuskekaasu aloittaa nyt Japanin valtauksen. Ensimmäinen amerikkalainen lng-lasti on jo matkalla kohti maailman suurimpia kaasumarkkinoita ja se saapuu perille tammikuun alussa, japanilaistilaajan eli Jeran edustaja Atsuo Sawaki sanoo.

Pohjois-Amerikan energiamarkkinat mullistanut amerikkalainen liuskekaasu aloittaa nyt Japanin valtauksen. Ensimmäinen amerikkalainen lng-lasti on jo matkalla kohti maailman suurimpia kaasumarkkinoita ja se saapuu perille tammikuun alussa, japanilaistilaajan eli Jeran edustaja Atsuo Sawaki sanoo.

Jera Corporation on Tokyo Electricin ja Chubu Electricin yhteisyritys. Japanilaisten ensimmäinen, 70 000 tonnin kaasulasti laivattiin Cheniere Energyn Sabine Passin terminaalista Oak Spirit -nimiseen lng-alukseen 7. joulukuuta.

Jeralla on Chenieren kanssa lyhytaikainen eli vajaat kaksi vuotta kestävä sopimus kaikkiaan 700 000 tonnin lng-toimituksista.

Jenkkikaasu ei ole sidoksissa öljyn hintaan

Amerikkalaisten ja japanilaisten sopimus tehtiin jo kaksi vuotta sitten eli ennen raakaöljymarkkinoiden nykyisiä myllerryksiä.

Vaikka sopimus on suhteellisen pieni, se on merkittävä siksi, että amerikkalaisen lng:n hinta ei ole sidottu raakaöljyn hintaan, kuten japanilaisten muut sopimukset ovat, Bloomberg kirjoittaa.

Edelleen amerikkalaiset ovat joustavia sikäli, että ostaja voi viime hetkessä muuttaa toimitusten määränpäätä mielensä mukaan. Japanilaiset ovat yrittäneet painostaa muitakin kaasuntoimittajiaan tällaisiin joustoihin. Heidän mielestään myyjien pitäisi ymmärtää, että joustavuus lisää lng:n kysyntää.

Kaukoidän maat haukkaavat yli puolet lng:stä

Pidemmällä sihdillä japanilaiset ovat sopineet amerikkalaisten kanssa noin 14 miljoonan tonnin toimituksista vuosien 2017-2022 välillä.

Japani, Kiina ja Etelä-Korea ostavat yli puolet kaikesta maailmassa myydystä lng:stä, International Energy Agency arveli alkuvuodesta. IEA:n ynnäilyjen mukaan lng:n eli nesteytetyn maakaasun tuotanto yltää 20 miljardiin kuutiometriin vuosina 2017-2018.

Amerikkalaisten kaikkien aikojen ensimmäinen vientiin suunnattu liuskekaasulasti laivattiin Chenieren Sabine Passista Brasiliaan viime helmikuussa.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2016-12-08/shale-revolution-that-shocked-u-s-energy-markets-heads-to-japan

Jaa artikkeli