Öljyonnettomuus ja öljyvahinkojen torjunta jääolosuhteissa on teknologian kannalta erittäin haastava tapahtuma. Jään seassa olevan öljyn talteenotto on kertaluokkaa vaativampi prosessi kuin esimerkiksi öljyn kerääminen avovedestä. Merijää esiintyy lisäksi monissa erilaisissa muodoissa kuten kiintojää, ajojää, erilaiset jääahtaumat ym. Öljyn talteenotto näissä olosuhteissa on edelleenkin erittäin työlästä, hankalaa, hidasta ja epävarmaa.
Väitöskirjatyö antaa työkaluja öljyonnettomuuksien arviointiin ja torjuntatoimien suunnitteluun ja ohjaukseen. Esitetyistä malleista voidaan varmaankin yksinkertaistamisen kautta saada työkaluja onnettomuustilanteiden suunnitteluun ja hallintaan. Tässä suhteessa DI Lun työ on uraauurtava.
Väitöskirjatyön elementit pohjautuvat viiteen vuosina 2017 – 2021 julkaistuun artikkeliin, mikä asia – julkaisuihin tukeutuminen – on nykyään varsin yleinen käytäntö. Nämä julkaisut ovat tyypillisesti tutkijaryhmien tuottamia ja väitöskirjan tekijä on yksi kunkin ryhmän jäsenistä.
Työn ohjaajana on toiminut professori Pentti Kujala, Aalto yliopisto, ja tilaisuudessa vastaväittäjänä toimi professori Zaili Yang, Liverpool John Moores University, Iso-Britannia.
Työ on kattanut seuraavat neljä osa-aluetta:
1. Riskianalyysin pohjalta menetelmän ja mallinnuksen kehittäminen onnettomuustapausten kriittisten tekijöiden identifioimiseksi
2. Mallin kehittäminen öljyvahingon hallinnan ja torjunnan tehokkuuden ymmärtämiseksi ja arvioimiseksi
3. Integroidun järjestelmämallin kehittäminen prosessille öljyonnettomuus – ratkaisut (torjunta ja talteenotto)
4. Torjuntakaluston (laivat) operointiedellytykset jääolosuhteissa. Tehokkaan toiminnan edellytyksenä on luonnollisesti se, että torjuntakalusto pystyy tehokkaasti toimimaan paikalla olevissa jääolosuhteissa
Tekijä on ollut työn kuluessa yhteyksissä Suomen Ympäristökeskukseen (Syke), jolla aikaisemmin oli vastuu merellisten öljyonnettomuustapausten hoitamisesta. Jokin aika sitten tämä vastuu kuitenkin siirrettin Sykeltä Rajavartiolaitokselle eikä yhteistoiminta viranomaisten kanssa ole sen jälkeen jatkunut. On varsin ilmeistä, että akateeminen tutkimustyö ja sen tulokset eivät ole niin lähellä Rajavartiolaitoksen painopistetoimintoja kuin on ollut Syken tapauksessa.
Väitöskirjatyö osoittaa omalta osaltaan, kuinka merellisten öljyvahinkotapausten ymmärtämisessä ja käsittelyssä kehitytään. Eräänlainen alkupiste Itämeren öljyvahinko-ongelmien käsittelylle oli monen varmasti hyvin muistama neuvostoliittolaisen (latvialaisen) laivan MT Antonio Gramscin ensimmäinen öljyvahinko helmikuussa 1979 Latvian rannikolla – 43 vuotta sitten – jossa öljyä joutui talviaikana mereen 5000 – 6000 tonnia. Laiva oli osallisena myöhemmin vuonna 1987 niinikään helmikuussa vielä toisessa öljyonnettomuudessa, jonka haitat olivat kuitenkin vähäisempiä.
Vuoden 1979 tapauksen käsittelylle ei ollut tuolloin käytännössä mitään valmiuksia. Tarpeellista ja sopivaa kalustoa ei ollut, yleisiä valmiuksia ei ollut, torjunta- ja talteenottomemenetelmiä ei ollut valmiina ja – mikä tänään tuntuu pöyristyttävältä ja jopa uskomattomalta – tietoa tapahtumasta salattiin aktiivisesti ja se saavutti rannikkovaltiot kuten Suomen vasta noin kuukauden kuluttua onnettomuuden tapahtumisesta. Verrattuna tilanteeseen 1979 valmiudet ja asenteet ovat monessa suhteessa tietysti tänään kertaluokkaa parempia mutta teknologiset ja operatiiviset haasteet ovet edelleenkin valtavia.
Nyt 32 – vuotias DI Lu on kotoisin Nantongista Jiangsun ”maakunnasta” manner-Kiinasta. Hän on ollut Suomessa viisi vuotta ja opiskeli DI – tutkinnon pääosin Aalto Yliopistossa mutta lisäksi yhden vuoden Trondheimissa, Norjassa. Viiden Pohjoismaissa olevan teknisen yliopiston kesken on yhteistyösopimus, joka mahdollistaa opiskelun jakamisen eri maissa oleviin yliopistoihin. Tämän yhteistyömemenettelyn piirissä on lähinnä Pohjoismaiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita, tosin myös useita suomalaisiakin opiskelijoita on siihen osallistunut. Liangliang Lu suunnittelee jatkavansa uraansa akateemisen työn piirissä Suomessa myös väitöskirjan valmistumisen jälkeen. Niinikään hänen vaimonsa toimii Aalto Yliopistossa tohtoriopiskelijana meritekniikan alalla.
Meriteknisen alan väitöksiä on nykyään Aalto yliopistossa vuosittain 3 – 5, mikä on huomattavan korkea määrä suhteutettuna opiskelijamäärään.
Teksti Eero Mäkinen
