25.01.2017

ZVT osaksi YK:n ilmastoponnisteluja

Pohjoismainen merenkulun yhteistyöelin Zero Vision Tool otettiin vuodenvaihteessa mukaan YK:n ilmastonmuutoksia vastaan taistelevaan monivuotiseen SDG 2030 -hankkeeseen.

Virallisesti tammikuun alussa 2016 aloittanut SDG (Sustainable Development Goal) -hanke työskentelee kestävän kehityksen puolesta, ja ZVT:n osuus liittyy kasvaviin merikuljetuksiin ja päästöjen rajoittamiseen merillä.

YK jakaa kestävän kehityksen neljään osioon, joihin kuuluvat ihmisoikeudet, työvoiman standardit, ympäristönormit sekä korruptionvastainen kamppailu.
Vuonna 2011 perustettu ZVT toimii yhteistyössä myös EU:n komission kanssa. Tavoitteena on lisätä merenkäyttöä ja merikuljetuksia ilman päästöjen kasvattamista. ZVT:n perustivat Ruotsin merenkulkulaitos Svensk Sjöfart ja Ruotsin satamien yhdistys ja Suomen varustamot Oy on sen kumppani.

Zero Vision Toolin kehittämiä menetelmiä on käytössä nykyään noin 130 maassa.

http://www.zerovisiontool.com/

Jaa artikkeli